Ajatuksia henkisestä valmistautumisesta

Olen aina ollut sitä mieltä, että pääsykokeiden kaltaisissa tilanteissa henkinen valmistautuminen pelaa suurta roolia onnistumisessa tieto- ja taitopohjan lisäksi. Aikoinaan ennen psykologian ylppäreitä opettajamme antoi meille tehtäväksi mantrata "Minä tiedän, minä osaan, minä hallitsen" ennen koesaliin siirtymistä. Kilttinä tyttönä tietysti noudatin opettajan ohjeita, ja viimeisinpänä asiana ennen koesaliin astumista mielessäni ei suinkaan pyörineet opiskelemani asiat tai teoriat vaan puhdas luottamus sitä kohtaan, että opiskelut on nyt opiskeltu ja minä tiedän, osaan ja hallitsen opiskelemani asiat. Verrattuna ensimmäisiin kirjoituksiini, joihin en tuollaista ohjetta ollut saanut, oman mielialani positiivisuus ja jännitykseni vähyys nyt jälkimmäisissä kirjoituksissa jopa hämmensi. En aiemmin ollut uskonut, että tärkeänä päivänä tärkeässä tilanteessa minä, - siis minä joka jännitän lähes kaikkea -, voisin olla niin rento!

Pääsykokeita varten aion valmistautua henkisesti vähintäänkin yhtä hyvin kuin tieto- ja taitopohjankin suhteen. Henkinen valmistautuminen ei edes vaadi juuri ollenkaan ylimääräistä aikaa, vaan kyse on lähinnä minäkuvan, itsetunnon, minäpystyvyysuskomuksien ja itseluottamuksen parissa työskentelemisestä joka hetkessä. Saatuani lahjaksi paljon kehutun Eckhart Tollen Läsnäolon voima -kirjan ja luettuani sen, käsitykseni nykyhetkestä ja itsestäni muovautui aikalailla uuteen uskoon. Olen aikaisemmin ajatellut "henkisen parantumisen" olevan melko huuhaata enkä edelleenkään allekirjoita aivan jokaista kirjassa esiteltyä asiaa, mutta voin rehellisesti sanoa saaneeni kirjan myötä valtavasti eväitä mentaalipuolen kunnossapitoon myös pääsykoeurakan ajan.

Millaisia henkisen valmistautumisen keinoja minulla sitten on pääsykokeita ajatellen? Olen vasta aloittanut matkan kohti itseäni mutta tiedän jo nyt, että itsen hyväksyminen on vankka perusta muille neuvoille. Olen elämässäni kamppaillut itsetunto-ongelmien kanssa ja teen sitä välillä edelleen, vaikka esimerkiksi koulussa olen saanutkin paljon ihailua "ahkeruudestani" ja "lahjakkuudestani" opiskelussa. Sellaiset kehut eivät kuitenkaan tunnu miltään, ellei itse ole samaa mieltä ja ylpeä saavutuksistaan. Olen häpeillyt itseni nostamista valokeilaan, tarkoittamatta kuitenkaan itsekkyyteen ja ylimielisyyteen asti kohoamista. Olen ajatellut, ettei minulla ole oikeutta olla ylpeä itsestäni vaikuttamatta ylimieliseltä. Väärin. Välkähdyksiä tuosta terveestä ylpeydestä koin silloin tällöin onnistumisten yhteydessä, mutta suurin askel asian ymmärrykseen tapahtui ehdottomasti saavutettuani tavoitteeni psykologian kirjoituksissa. Ensimmäistä kertaa uskalsin sanoa ääneen: "Helkkari mää oon hyvä!"

Olisikin niin että elämä olisi pelkkiä onnistumisia. Tasaisella tiellä pyöräilemistä päivät pitkät. Ylämäkiä tulee kuitenkin eteen ennemmin tai myöhemmin joten kysymys on siitä, miten mäkiin suhtautuu. Luovuttaako ja heittää pyörän menemään heti mäen alussa, vai vaihtaako vaihdetta pienemmälle ja polkee mäen ylös vaikka sitten puuskuttaen ja posket punaisina helottaen. Valitsen itse jälkimmäisen. Jos käykin niin, että kelkka heittää kyydistä aivan yllättäen ja kovasta onnistumisen yrityksestä huolimatta epäonnistuu, ei oikeastaan ole edes epäonnistunut. Matka on kuitenkin opettanut jo jotakin erityisen arvokasta joko uutta yritystä tai uusia haasteita varten. Se on syytä pitää mielessä pääsykoeurakoinnissa. Epäonnistumalla valmistautumaan valmistuu epäonnistumaan, sanoi eräs herra, mutta toisaalta onnistumalla valmistautumaan valmistuu onnistumaan. Lähden pääsykokeisiin olettamalla ensimmäisen yritykseni olevan tarpeeksi hyvä ja riittävä sisäänpääsyyn. Jos toisin käy, tiedän vastaisuudessa mitä voin tehdä eri tavalla. En häviä silloin mitään toisin kuin "menemällä vain kokeilemaan, kun en mä nyt kuitenkaan sisään pääse".

Netti on pullollaan erilaisia neuvoja ja vinkkejä onnistumiseen, tavoitteiden saavuttamiseen ja auvoisaan eloon, joten niistä lienee turhaa edes kirjoittaa. Sitäpaitsi ainoa todellinen neuvo, jolla mielestäni voi olla vaikutusta onnistumisten kokemuksiin, on se itseensä uskominen. Tavoitteiden asettaminen ja tsemppaavien post it -lappujen liimaaminen seinille ei paljoa auta, ellet todella usko omaan tekemiseesi.

Ja vaikka nyt kirjoitan sinulle, kirjoitan samalla itselleni. Ei kertaus pahaa tee.