Kirjoitin tämän tekstin erään kommentoijan toiveiden pohjalta, ja täytyy sanoa, että koin todella hyödylliseksi päästä kunnolla pohtimaan omia ajatuksiani ja menneitä päiviä. Juhlien järjestely on haukannut suurimman osan päivieni sisällöistä, joten en ehkä ole saanut pääsykoekevättä kunnolla "paketoitua" ja sinetöityä sen vaatimalla tavalla. Nyt voin kuitenkin sanoa, että olen valmis kesään ja elämään, miettimättä enää mennyttä koetta. Tulosten julkaisemisen päivä ei enää ole tulevaisuudessa häämöttävä mörkö, vaan päivä, joka tulee kertomaan lähitulevaisuuteni suunnan. Oli suunta mikä hyvänsä, odotan sitä iloisena ja luottavaisin mielin. Miten olen keskittynyt rentoutumiseen ja pääsykokeesta palautumiseen? Kokeesta on nyt aikaa 17 päivää. Noihin päiviin on mahtunut jos minkämoista tunneskaalaa, pääosin iloa, mutta myös niitä synkempiä hetkiä. Näin jälkikäteen ajateltuna ensimmäinen viikko tuntui helpoimmalta: olin yksinkertaisesti vain niin helpottunut, että minulla

Vaikka yritin etukäteen valmistautua pääsykokeen jälkeiseen elämään, täytyy todeta, että kyllä se hemmetti soikoon silti pääsi yllättämään. Kokeesta on nyt aikaa viikko, ja kuluneiden päivien ajatukset ovat pääosin keskittyneet koesuoritukseni analysointiin ja toiveikkaaseen jossitteluun. Tiedän, ei ehkä pitäisi, mutta jollakin tätä odottamisen tuskaa on lievitettävä. Minulla ei ole tulevaksi kesäksi töitäkään, joten veikkaanpa, että sellaiseen "normaaliin tekemisköyhään arkeen" kiinni pääseminen tulee olemaan melkoisen hankalaa. Tälläkin hetkellä minun tekisi mieli lainata kirjastosta joku paksu psykologian opus ja opiskella se kannesta kanteen, tai laskea edes pari vanhaa pääsykoelaskua -- ihan vain huvin vuoksi. Kun kuukausien ajan elämässä oli selkeä tavoite ja sisältö, tuntuu nyt todella hassulta vain ikään kuin kellua päivästä toiseen vailla päämäärää.  Huomenna julkaistaan ylioppilaskirjoitusten tulokset ja saan lopullisen tiedon siitä paljonko lähtöpisteitä yliop

Puuuuh. Eilinen oli pitkä ja energiaa vievä päivä. Mutta siitä selvittiin! Yllätin itseni siinä mielessä, etten jännittänyt juuri lainkaan koesaliin astuessani. Hoin vain päässäni sitä tuttua tiedän, osaan, hallitsen -mantraa ja istuin paikalleni levollisin mielin. Pyrin menemään kokeeseen ilman ennakko-odotuksia sen sisällöstä, mikä osoittautuikin varsin hyväksi päätökseksi. Koe tosiaan oli melkoisen erilainen ja erittäin haastava aiempiin vuosiin verrattuna, mutta koska olin varautunut kaikkeen, ei koevihkon avaaminen saanut juurikaan paniikkia päälle. Aloitin vastaamisen helpoimmilta tuntuneista artikkelitehtävistä. Artikkelitehtävien määrä ja yleisluontoisuus oli kuvainnollisesti kuin märkä rätti päin naamani, sillä olin valmistautunut artikkelien suhteen erittäin hyvin ja opetellut pienimmätkin tärkeältä tuntuvat yksityiskohdat. Kysymykset eivät toki olleet helppoja, vaan jokaisen kohdalla sai tarkkaan ja sanakohtaisesti miettiä mikä vastausvaihtoehdoista on oikea. Uskon kuite

Olen sormet syyhyten odottanut koko päivän sitä, että pääsisin näin pääsykoetta edeltävänä iltana purkamaan ajatuksiani ja tuntemuksiani huomisen ja koko tämän kevään suhteen. Nyt, kun se hetki viimein koitti, olen istunut koneen ääressä kymmenen minuuttia kirjoittamatta sanaakaan ja tuijottaen ikkunasta auringonlaskua todetakseni vain sen, ettei päässäni liiku yhtään ruotimisen arvoista asiaa. Olen täynnä innostusta, luottamusta ja jännitystä -- ja totesinkin juuri ääneen, että odotan huomista enemmän kuin lapsena joulua. Se kertonee jo paljon. Aamulla en malttanut olla kertaamatta, ja kulutinkin muutaman tunnin kertauskortteja pläräillen ja pari matikan laskua laskien. Se ei kuitenkaan lisännyt jännitystä tai ahdistusta, vaan päin vastoin sain annettuani itselleni sen viimeisen luottamuspiikin: minä tiedän, osaan ja hallitsen .  Minä tiedän, osaan ja hallitsen. Huomenna saan luottaen keskittyä vain siihen, että olen tälle rupeamalle tehnyt parhaani. Jos se ei riitä, niin se ei s

Paras neuvo mitä suurten tietomäärien hallintaan liittyen voi antaa lienee se, että aina tulisi keskittyä opettelemaan suuria kokonaisuuksia ja asioiden välisiä yhteyksiä. Itse jätin noudattamatta neuvoa siltä osin, että opettelin artikkelit ensin yksittäisinä kokonaisuuksina, ja vasta muutama päivä ennen koetta keskityin hetkeksi tarkastelemaan niiden välisiä yhteyksiä tarkemmin. Toki artikkeleita lukiessakin esiin nousi asioita, joiden tajusi linkittyvän johonkin toiseen artikkeliin, mutta lukuvaiheessa en keskittynyt niihin kummemmin.  Etsin artikkelien yhteisiä tekijöitä listaamalla yksittäisten käsitteiden tai aihepiirien alle niihin kuuluvia asioita. Lopputuloksena minulla oli värikäs taulukko, jossa risteili nuolia sikin sokin ja tajusin, että loppujen lopuksi kaikki asiat liittyvät toisiinsa vähintäänkin jollakin kaukaisella tavalla. Tässä kuitenkin keskeisimmät aihepiirit, joiden itse havaitsin nousevan esiin artikkeleista. Mielenterveysongelmat ja psykiatriset häiriöt

Otsikko kertoo kaiken oleellisen; säännön, jota ei koskaan tulisi unohtaa ja säännön, jonka minä unohdin . Olen viimeisimmät päivät elänyt puolikuntoisena ja osittaisesta äänenmenetyksestä kärsien. Minä, joka ennen sairastin vain kausittaiset syys- ja kevätflunssat, olen ollut kuluneen puolen vuoden aikana varmaan neljästi kipeä.  Aikani kiukuttuani sitä, miksi juuri minulle pitää elämäni tärkeimmän kevään aikana iskeä valtavasti voimia kuluttava tauti, aloin pohtimaan, että ehkä kehoni haluaa viestiä jotain. Toki kaikki voi olla vain sattumaa, mutta haluaisin jopa enemmän uskoa siihen, että kehoni osaa kertoa milloin tulisi höllätä otetta. Viimeisen puolen vuoden aikana olen melko tauottomasti tykittänyt tilastomatikkaa, psykajuttuja ja yo-kirjotuksia. Vaikka en olekaan kokenut sitä henkisesti raskaaksi enkä ole juuri tietoisesti stressannut mistään, ehkä jatkuvat flunssat ovat kuitenkin merkki siitä, että kyllä se ahertaminen jossain näkyy. En raaskinut aikatauluttaa itsellen

Kolme viikkoa takana, yksi viikko edessä. Voisin änkeä tekstin täyteen sellaisia kliseitä kuin "En vain käsitä mihin tämä aika menee" tai "Kyllä se kevät sieltä sittenkin tuli, vaikka epätoivoiselta jo näyttikin", ja totta olisi joka sana. Voisin kuvailla tämänhetkistä tilannettani  elämäkseni murmelina , sillä jokainen päivä toistaa melko samaa rataa: aamu alkaa lenkillä, sitten kolme tuntia psykaa, tunnin ruokatauko, toiset pari kolme tuntia psykaa, lisää ruokaa, lisää lenkkeilyä,  (lisää ruokaa) , pikku hetki lisää psykaa ja päivän lopuksi palauttaville yöunille. Ja sama toistuu. Mutta en valita, tämä sopii minulle itseasiassa yllättävän hyvin. Kakkoskämppäni seinät on nyt vuorattu jos minkälaisilla taulukoilla, mind mapeilla, post it -lapuilla, kuvioilla, kaavioilla, muistilistoilla... lista on loputon. Lukunurkkaukseni pöytä notkuu eri värisiä flash card -pinoja, stabiloja, muistilappuja ja vihkoja. Artikkelit minulla sentään on siististi mapitettuna omiin