Grand Finale
Olen sormet syyhyten odottanut koko päivän sitä, että pääsisin näin pääsykoetta edeltävänä iltana purkamaan ajatuksiani ja tuntemuksiani huomisen ja koko tämän kevään suhteen. Nyt, kun se hetki viimein koitti, olen istunut koneen ääressä kymmenen minuuttia kirjoittamatta sanaakaan ja tuijottaen ikkunasta auringonlaskua todetakseni vain sen, ettei päässäni liiku yhtään ruotimisen arvoista asiaa. Olen täynnä innostusta, luottamusta ja jännitystä -- ja totesinkin juuri ääneen, että odotan huomista enemmän kuin lapsena joulua. Se kertonee jo paljon. Aamulla en malttanut olla kertaamatta, ja kulutinkin muutaman tunnin kertauskortteja pläräillen ja pari matikan laskua laskien. Se ei kuitenkaan lisännyt jännitystä tai ahdistusta, vaan päin vastoin sain annettuani itselleni sen viimeisen luottamuspiikin: minä tiedän, osaan ja hallitsen.
Minä tiedän, osaan ja hallitsen. Huomenna saan luottaen keskittyä vain siihen, että olen tälle rupeamalle tehnyt parhaani. Jos se ei riitä, niin se ei sitten riitä. En aio potea huonoa oloa sen takia. Saan olla ylpeä itsestäni, että olen ylipäätään uskaltanut lähteä mukaan tällaiseen leikkiin. Itse kokeessa minun täytyy keskittyä huolellisuuteen: kysymykset tunnetusti vaativat nokkeluutta, ja nopeasti lukien tai vastaten jotain oleellista saattaa jäädäkin huomaamatta. Siispä note to self: ole huolellinen.
Fiilikset nyt, huomenna kokeessa ja kokeen jälkeen.
Julkaisin ja poistin jo kertaalleen tekstin, jossa käsittelin erään kommentoijan sanoin "meltdown-hetkeäni". Julkaisin sen kuitenkin uudestaan, nyt kun elämä on voittanut ja olo on taas pirteä, jotta myöhemmin palatessani blogiini muistelemaan tätä kuukausien mittaista matkaa muistaisin myös sen, ettei jokainen päivä ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Kliseisesti sanottuna matka on vaatinut verta (sain sormeeni viiltohaavan psykoosiartikkelista), hikeä (aurinko paistoi useana iltana ikkunasta suoraan pöytään jossa kertasin, ja tiedätte varmaan miten lämmin siinä tulee) ja kyyneleitä (ensimmäisenä päivänä saavuttuani tämänhetkiseen majoituspaikkaani itkin ahdistuksesta, sillä lukeminen täällä ei tuntunut lainkaan samalta kuin kotona omassa nurkkauksessani). Päällimmäisenä mieleeni tästä matkasta jää kuitenkin taatusti aamuiset villit jorailut tsemppibiisien tahtiin, valtaisa tiedonjano ja tulisena palava motivaatio.
Tässä ilmeeni matkalla pääsykokeisiin. Hehheh!
On tämä vaan ollut niin hienoa. Huomenaamulla aion pakata mukaani hyvät eväät, kuunnella voimaannuttavia biisejä ja mantrata itseni tietoisesti tarkkaavaiseen tilaan hokemalla "minä tiedän, osaan ja hallitsen". Tehkää tekin niin.
Valtaisasti iloa ja menestystä huomiseen kaikille! Ja tervetuloa ruotimaan koetta kommentteihin vaikka heti huomenna.
Tsemppiä ja menestystä kokeeseen!!!!
VastaaPoistaOlisipa minunkin koe nyt! Tässä on vielä kaksi viikkoa Joensuun pääsykokeisiin. Tuntuu, että tieto kerkiää valumaan korvista ulos :D. Noh, tässä olen nyt kertaillut ja tehnyt ajatuksia jäsentäviä ajatuskarttoja.
jännittää myös hiukan ensi viikon torstai, sillä yo-tulokset tulevat. Kirjoitin psykan sähköisenä, niin pisterajat ovat ihan erilaiset, joten vaikea ennustaa omaa arvosanaa.
Kiitos! Tuo on kyllä kauhea tunne, sillä minullakin oli viimeisen viikon aikana sellainen fiilis, että olisin halunnut mennä kokeeseen nythetiäkkiä. Noh, nopeastihan se aika sitten lopulta kuitenkin meni, eli odota vain, pian sinunkin kokeesi on :D
PoistaMua kanssa jännää nuo yo-tulokset, mutta lähinnä siksi, että haluan tietää millaiset lähtöpisteet saan yliopistoon. Molemmat kirjoittamani aineet jäi keikkumaan siihen arvosanojen rajoille, niin toivon tietysti vaa'an kallistuvan paremman puolelle. Mielenkiintoista kyllä nähdä, miten tuo psykan pisteytys menee!
Miten meni? Oletko tekemässä postauksen fiiliksistä? :)
VastaaPoistaMenin ja poistuin kokeesta onnellisena ja kaikkeni antaneena. Se oli tavoitteeni, ja se täyttyi. Koe oli yllättävä ja epäilen suoritukseni riittävän koulupaikkaan, mutta toisaalta koe oli kaikille haastava. Eli ei vielä heitetä rättiä kaivoon :D Kirjoittelen varmaan tänään tai huomenna tekstin fiiliksistä!
PoistaAika raskas koe mielestäni. Ensimmäisessä tehtävässä oli pitkä selostus ja se on niin sekava, että sekoitti minun pääni. Loppukoe oli selkeämpi, mutta minulla loppui aika niin pahasti kesken, että en oikein ehtinyt tekemään mitään kokonaisuutta kunnolla. Jotain sain oikein sieltä täältä. Artikkelit olivat minulla niin huonosti hallussa, että on todella hankala sanoa miten tuo osio meni.
VastaaPoistaEn pääse sisään ja olen henkisesti ihan loppu. Luin laiskasti ja kaikki kasaantui loppuun, joten en jaksanut enää edes keskittyä kunnolla kokeeseen.
Toivottavasti Tiia pärjäsi paremmin.
Ei kannata vielä toivoa menettää! Olen kuullut monelta, että kokeen kesken jääminen ei ole mitenkään erikoista ja ihmiset ovat siitä huolimatta päässeet sisään. :)
PoistaMinun kohdallani on kyllä peli menetetty. En saa apuja yo-papereista ja pelkällä pääsykokeella pitäisi mennä sisään. Ensi vuonna ehkä uudestaan yrittämään. Pitää kyllä miettiä myös vaihtoehtoa, että lähden opiskelemaan jotain muuta, koska minulla on useampia vaihtoehtoja, jotka kiinnostavat.
PoistaTehtäviä oli toden totta paljon, ihmettelen että sain kaikki tehtyä. Mutta virheitä tiedän tehneeni monessa tehtävässä, ja pari tehtävää jouduin heittämään ihan lotolla. Jos tällä(kään) suorituksella sisään pääsee ja vielä Tampereelle niin ihmettelen suuresti.
PoistaArtikkelit olin lukenut hyvin, joten sen osuuden pisteet on kiinni lähinnä sattumasta. Mutta se tilastomatikka... ei ollut logaritmit hallussa, ensimmäistä tehtävää en edes yrittänyt laskea, koska aika ei vaan riittänyt. Päättelytehtävään sain kaikkiin jonkinlaisen vastauksen, mutta logiikasta ei välttämättä ole tietoa. Oli kyllä todella haastava koe, toivottavasti kaikille.
VastaaPoistaMillaisia tuloksia sait siihen, jossa oli fysiikan kaava? Minkä tuloksen tuolla kaavalla ja minkä regressioanalyysilla? Kakkostehtävässä olisi ilmeisesti pitänyt käyttää x^2-testiä ja bayesin teoreemaa?
PoistaEnsimmäistä tehtävää mietin pitkään ennen kuin edes varsinaisesti aloitin sitä. Laitoin ensimmäiseen kysymykseen kahden otoksen t-testin, josta en kyllä ollut lainkaan varma. Taulukosta käytin muistaakseni T09 ja T12 kohtia. Tuon jälkeen katselin seuraavaa kohtaa ja päätin hypätä katsomaan muita tehtäviä jos ne aukeaisivat helpommin. Ei ollut enää aikaa palata ensimmäiseen tehtävään, joten jäi tyhjää paljon. Samoin kakkostehtävään jäi tyhjää, vaikka siihen taisin jotain laittaa.
Mullakin artikkeliosio meni parhaiten. Oikein "petyin" kun niitä artikkelikysymyksiä oli lopulta niin vähän ja ne olivat melko yleisluontoisia. Ykköstehtävän ensimmäistä tehtävää en saanut millään ratkottua (vaikka käytin niin ikään kahden otoksen t-testiä ja ainakin tuota T12-taulukkoa), ne heitin arvaamalla. Muissa ykköstehtävän osioissa luulen pärjänneeni joten kuten, mutta aineistoa oli tosiaan hirveästi enkä todellakaan tiedä osasinko edes poimia oikeita lukuja tai käyttää oikeaa testiä.
PoistaX^2-testiä käytin kakkostehtävässä, mutta todennäköisyystehtävää en saanut ratkottua. Tiesin, että se olisi lopulta ihan yksinkertainen, mutta vaikka kuinka pyörittelin todarikaavoja päässä niin enpäs tajunnut Bayesin teoreemaa. Hah.
Siinä kalvopotentiaalitehtävässä sain natriumin läpäisevyysarvoksi kai jotain 0,538 (tarkistelujeni perusteella pitäisi olla oikein), ja logaritmitehtävässä kalvopotentiaaliksi jotain päälle 50mV eli se meni varmaankin metsään.
Noh, täytyy tosiaan toivoa että koe oli kaikille haastava, ja että jotain säälipisteitä heruisi. Mitään kohtaa en viitsinyt jättää tyhjäksi, jos vaikka tuurilla jokin niistä rasteista osuisi oikeisiin palluroihin :D
Vaikka itse en ollutkaan kokeessa, luin monista keskustelupalstoista, että se eka tehtävä oli erittäin hankala ja todella monella jäi koe kesken.
PoistaNyt vaan on edessä ja tuskainen tietämättömyyden tunne :D. Mä varmaan tsekkaan opintopolun 100 kertaa päivässä oman pääsykokeeni jälkeen ja odotan malttamattomana tuloksia.
Joo ääh, tämä on ihan kauhea tunne :D Ei yhtään tiedä millainen se yleinen taso on ollut ja minkälaisella osaamisella olisi ollut mahikset päästä...
Poista