Elä nyt, kun voit

Kirjoitin tämän tekstin erään kommentoijan toiveiden pohjalta, ja täytyy sanoa, että koin todella hyödylliseksi päästä kunnolla pohtimaan omia ajatuksiani ja menneitä päiviä. Juhlien järjestely on haukannut suurimman osan päivieni sisällöistä, joten en ehkä ole saanut pääsykoekevättä kunnolla "paketoitua" ja sinetöityä sen vaatimalla tavalla. Nyt voin kuitenkin sanoa, että olen valmis kesään ja elämään, miettimättä enää mennyttä koetta. Tulosten julkaisemisen päivä ei enää ole tulevaisuudessa häämöttävä mörkö, vaan päivä, joka tulee kertomaan lähitulevaisuuteni suunnan. Oli suunta mikä hyvänsä, odotan sitä iloisena ja luottavaisin mielin.

Miten olen keskittynyt rentoutumiseen ja pääsykokeesta palautumiseen?

Kokeesta on nyt aikaa 17 päivää. Noihin päiviin on mahtunut jos minkämoista tunneskaalaa, pääosin iloa, mutta myös niitä synkempiä hetkiä. Näin jälkikäteen ajateltuna ensimmäinen viikko tuntui helpoimmalta: olin yksinkertaisesti vain niin helpottunut, että minulla alkoi vihdoin loma ja että nyt sain vain keskittyä elämästä nauttimiseen. Tuona aikana minun ei tarvinnut juuri lainkaan keskittyä erikseen viemään ajatuksia muualle kokeesta.

Toisen viikon aikana masentavat ja itsesyyttelevät ajatukset yrittivät tunkeutua pääni sisään. Vaikka kokonaisuudessaan olenkin ollut tyytyväinen suoritukseeni ja alkanut arvostaa mahdollista välivuotta kasvattavana elämänkokemuksena, koin yllätyksekseni silti kaksi melko pahaa romahdusta. Toisen aikana aloin ajattelemaan omaa koetilannettani ja tekemiäni virheitä, ja olin melko pian syvällä ajatuksissa kuten: "Olen epäonnistuja", "Valmistautumiseni oli turhaa", "En onnistunut näyttämään itselleni enkä muille että minusta on tähän", "Ehkä olen vain liian tyhmä päästäkseni opiskelemaan psykologiaa", "En pääse elämässäni eteenpäin", "Miksi tein ne kaikki virheet?", "Olin typerä, kun edes kuvittelin voivani onnistua". Tuo päivä menikin aikalailla pelkkään vollottamiseen ja itsesäälissä rypemiseen, kunnes poikaystävä osuvasti muistutti, että mitään valintoja ei ole vielä julkaistu, ja että olin aiemmin jopa innoissani välivuodesta. Mihin tuo innostus muka nyt yhtäkkiä olisi kadonnut?

Toinen romahdus ei ollut aivan yhtä dramaattinen, mutta kurjalta tuntui sekin. Sen aikana tuntui, ettei elämässäni ollut enää sisältöä (ei tarvinnut enää lukea pääsykokeisiin), ja että millään ei ollut enää mitään tarkoitusta: minulla ei ollut päämäärää, ei suuntaa, ei tulevaisuutta. Tulisin viettämään välivuoteni isossa kaupungissa ja ahdistuisin siitä, etten kykenisi rakentamaan sosiaalisia suhteita ja masentuisin yksin kotona päivästä toiseen. Tuntui, että ehkä psykologia ei olekaan minua varten, ja samalla kohtasin pelottavalta tuntuvan ajatuksen: mikä minua edes kiinnostaisi yhtä paljon kuin psykologia? Niin, ei mikään.

En kuitenkaan halunnut pyrkiä eroon noista tunteista, vaan kohtasin ne sellaisina kuin ne minuun tulivatkin. Sallin itselleni sen hetken kokea itseni epäonnistujaksi, huonoksi ihmiseksi ja liian tyhmäksi psykologiaan, koska tiesin, että aikani murehdittuani surulliset ajatukset muuttuisivat lähes aggressiiviseksi päättäväisyydeksi onnistua seuraavalla kerralla. Ja niin kävikin. On ihan ok kokea kaikenlaisia tunteita, sillä pääsykoe on yksi merkittävimmistä tulevaisuuteen ja koko elämään vaikuttavista hetkistä. On kuitenkin syytä tiedostaa, ettet ole yhtä kuin kokemasi tunteet. Olet vain paikka, jossa nuo tunteet tapahtuvat. Niiden voi antaa vaikuttaa itseen (opittu avuttomuus), tai antaa olla vaikuttamatta. Negatiivisten tunteiden kokeminen ja niiden tarkkailu ei ole haitallista, mutta jos niiden antaa vaikuttaa itseen, sitä on pian melko syvässä suossa.

Kulunut viikko on taas ollut helpompi ja täynnä innostusta tulevasta: pääsen kyllä elämässäni eteenpäin, minun elämässäni on sisältöä ja kyllä tulevaisuuskin näyttää valoisalta. Koska tuleva vuosi tulee joka tapauksessa sisältämään upeita juttuja, kävi opiskelupaikan suhteen mitä tahansa, en ehkä ole paras esimerkki kertomaan siitä miten pääsykokeen jälkeen voisi päästä elämässä eteenpäin. Ja koska pyrin pitämään koko valmistautumisen ajan kiinni myös muusta elämästä ja elämänilosta, en ole kokenut mitään erillistä palautumisharjoittelua tarpeelliseksi. Ehkä tärkeintä on kuitenkin tehdä sellaisia juttuja joista nauttii ja jotka tuottavat iloa. Ja mitään ensi vuoden kokeeseen lukemisen aloittamista on edes turha harkita. 

Miten pääsykokeesta voisi irrottautua?

Ihmisellä on hassu taipumus muistella mennyttä ja jossitella tekemisiään. Totta puhuen mieli harhailee suurimman osan valveillaoloajasta jossain muualla kuin nykyhetkessä -- toisin sanoen mieli harhailee jossain, jota ei edes ole olemassa. Sen tajuaminen on melkoisen vapauttavaa, ja nykyhetken tiedostamiseen sekä välittömään läsnäoloon perustuvat niin ikään meditaatio ja muut henkisen heräämisen aiheet. Jos sinusta joskus tuntuu, että asiat ovat huonosti eikä mitään ole enää tehtävissä, keskity nykyhetkeen. Tällä hetkellä ja tällä sekunnilla mikään ei ole huonosti: katso vaikka puuta pihalla tai pilviä taivaalla; ne vain ovat, vaikka mikä olisi. Ole sinäkin. Älä elä menneisyydessä tai tulevaisuudessa, koska niitä ei ole olemassa. Elä nyt, kun voit.

Ainut asia mikä merkitsee ja johon voi vaikuttaa on nykyhetki. Vaikka kuinka yrittäisi saada asiat menneisyydessä muuttumaan tai valmistautua tulevaan, ainoa mikä merkitsee on tässä ja nyt. Menneisyys on toki ollut silloinen nykyhetki, mutta silloin tehtyä virhettä ei nykyhetkessä saa enää muuttumaan. Ainoa asia, mitä nykyisessä nykyhetkessä voi muuttaa on suhtautuminen menneisyyden virheeseen. Samaa ajattelutapaa olen käyttänyt pääsykokeenkin suhteen. Tein virheitä ja se harmittaa, mutta hei, se on mennyttä jo. Tässä hetkessä kaikki on kuitenkin hyvin. Tukeudun usein myös ajatteluun, että kaikella on tarkoituksensa. Jos sisäänpääsemiseni on jostakin kohtalokkaasta virheestä kiinni, sillä on kuitenkin varmasti tarkoituksensa, ja pääsen välivuoden aikana kokemaan sellaisia juttuja joita muuten en ehkä olisi koskaan kokenut. Ja kas, välivuosi ei tunnukaan enää hassummalta vaihtoehdolta!

Mitkä ovat suunnitelmani välivuoden varalle?

Kesällä on tiedossa muutto Tampereelle ja sopeutuminen uuteen kaupunkiin sekä omillaan asumiseen. Tällä hetkellä suunnitelmissani on etsiä töitä, ja ehkä napata uusi karvainen perheenjäsen (eli koiranpentu) mukaan elämää ilostuttamaan. En ole uhrannut ajatustakaan ensi vuoden lukuprosessille tai sen aloittamiselle, enkä aio vielä pitkiin aikoihin niin tehdäkään. Hyi. Sen voin kuitenkin sanoa, että tämän vuoden koe osoitti, ettei aikaisesta aloittamisesta ollut juurikaan hyötyä. Viime vuonna aloitin tilastomatikan harjoittelun syyskuussa ja pitkä valmistautuminen takasi kyllä vahvan pohjan rakentumisen. Jos ensi vuonna haen edelleen psykologiaan ja pääsykoemateriaalit pysyvät samoina, en usko tarvitsevani matikan suhteen kovinkaan pitkää valmistautumisaikaa. Tämä vuosi osoitti, että minulle sopii ehkä paremmin hieman tiiviimpi ja intensiivisempi opiskelurupeama. 

Olen kuitenkin pyöritellyt mielessäni ajatuksia mahdollisista varavaihtoehdoista. En halua olla vielä viidenkin vuoden päästä siinä tilanteessa, etten pääse psykologian pääsykokeesta eteenpäin. Koe kuitenkin mittaa valitettavan paljon myös sellaisia ominaisuuksia, joihin vaikuttaminen on vaikeaa (älykkyys, stressinhallinta jne.). Sisäänpääsy on pitkälti kiinni myös tuurista. Sen takia haluan löytää itselleni myös muita mielekkäitä vaihtoehtoja, joiden kautta voisin lähteä rakentamaan elämääni sellaiseksi kuin haluan. Joitakin sellaisia olenkin jo keksinyt, mutta toistaiseksi jätän ne vielä ajatusten tasolle hautumaan. En halua tehdä tulevaisuuttani koskien liian varmoja päätöksiä, koska kuten sanottu, sisäänpääsy voi edelleen olla mahdollista, joskin epätodennäköistä. Mutta mahdollisuus se sekin on. 

Aiemmin suunnittelin käyväni avoimen yliopiston kautta psykologian opintoja, mutta nuo suunnitelmat olen nyt luultavasti lopullisesti haudannut. Syyt, jotka päätökseen vaikuttivat, ovat jokseenkin henkilökohtaisia, enkä niitä tässä lähde sen paremmin avaamaan. Mielestäni avoimen opinnoista ei ole juuri lainkaan hyötyä pääsykokeen kannalta, vaan hyödyt koskevat lähinnä yliopistotasoiseen opiskeluun ja omaan alaan kiinni pääsemistä, ja toisaalta myös luppoajan hyötykäyttöä. Minulla ei kuitenkaan ole niin kiire työelämään, että kokisin opintojen jouduttamisen avoimen opintojen avulla olevan tarpeellista.