PS2: Ajattelun kehitys

Lapsen kognitiivisesta kehityksestä ja erintoten ajattelun kehityksestä on olemassa kaksi erittäin tunnettua teoriaa: Lev Vygotskyn teoria ja Jean Piaget'n teoria. Teorioissa on eroavaisuuksia mm. ympäristön merkityksellä, erillisillä kehitysvaiheilla sekä kehityksen järjestyksellä. Kuitenkin molemmat teoriat ovat vaikuttaneet merkittävästi nykyisiin kehityspsykologisiin tutkimuksiin ja toimineet pohjana ajattelun kehityksen tutkimiselle.

Vygotskyn teoria (sosiokulttuurinen näkökulma)

Vygotsky korostaa teoriassaan ympäristön merkitystä lapsen kehitykselle. Hän korostaa, että lasta on tutkittava tämän luontaisessa elinympäristössään vuorovaikutussuhteiden parissa. Vygotsky loi lähikehityksen vyöhykkeen käsitteen, joka tarkoittaa aluetta, jolla lapsen on mahdollista oppia jokin asia vanhemman ihmisen avustuksella. Lasta siis opastetaan ongelmanratkaisussa ja hänelle annetaan vihjeitä sen ratkaisemiseksi, mutta oikeaa vastausta ei sinänsä kerrota. Jos asia ei kohdistu lapsen lähikehityksen vyöhykkeelle (nykyisen kehitystason ja potentiaalisen kehitystason väliin), ei neuvojen ja vihjeiden antamisesta ole sinänsä hyötyä lapsen ongelmanratkaisussa.

Vygotsky näki, että jokainen toiminto tapahtuu lapsen maailmassa kahdesti: ensin interpsyykkisellä tasolla vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja tämän jälkeen intrapsyykkisellä tasolla lapsen ajatuksessa ja mielessä. Hän myös rinnasti ajattelun ja puheen kehityksen yhteenkuuluviksi. Ajattelu kehittyy ulkoiselta tasolta sisäiselle tasolle, ajatukseksi. Ulkoisen puheen vaiheessa lapsi pystyy antamaan yksinkertaisia käskyjä ("anna lelu") ja ohjaamaan muiden toimintaa sen avulla. Puhe muuttuu egosentriseksi puheeksi, jossa puhe on kohdistettu itselle ja lisääntyy etenkin ongelmanratkaisua vaativissa asioissa. Egosentrisen puheen avulla lapsi pystyy ohjailemaan paremmin itseään ja omaa toimintaansa. Egosentrisestä puheesta alkaa vähitellen muovautua sisäinen puhe, ajatus. Sisäistä puhetta kuvastaa sen hajanaisuus ja päällekkäisyys: siinä missä ulkoisessa puheessa asiat ilmaantuvat peräkkäin, voi ajatuksessa asiat vaihtua toiseen samalla hetkellä.

Ulkoinen puhe kehittyy lapsella yksityiskohdista kokonaisuuksiin: aluksi lapsi osaa muutaman sanan, sitten hän osaa yhdistellä niitä pidemmpiksi lauseiksi ja selkeiksi kokonaisuuksiksi. Sisäinen puhe muuttuu päinvastoin: konkreettisesta ajatuksesta alkaa vähitellen irtaantua yksityiskohtia ja se saa monenlaisia muotoja lapsen ajattelussa. Lapsi sisäistää erilaisia ulkoisia apuvälineitä ajattelun avuksi (Vygotskyn "värikorttikoe"). On huomattava, että myös aikuiset voivat toimia lähikehityksen vyöhykkeellä esimerkiksi työryhmissä tai opiskeluryhmissä.

Piaget'n teoria

Piaget näki älykkyyden olevan sopeutumista eli adaptaatiota ympäristöön. Adaptaatio voi olla joko assimilaatiota (sulauttaminen) tai akkommodaatiota (mukauttaminen). Assimilaatiossa uusi asia sulautetaan osaksi vanhaa: lapsi luo skeeman esimerkiksi leluun tarttumisesta, ja toisen lelun kohdalla hän sulauttaa uuteen leluun tarttumisen osaksi vanhaa skeemaa. Esimerkiksi ensin lapsi oppii tarttumaan helistimeen, sitten leluautoon. Kun kohdalle tuleekin pallo, ei yhdellä kädellä tarttuminen enää onnistukaan. Lapsi joutuu mukauttamaan skeemaansa eli tarttumaan palloon nyt kahdella kädellä. Tässä tapahtuu akkommodaatiota. Assimilaation ja akkommodaation kautta lapsi pyrkii ns. tasapainotilaan eli ekvilibraatiotilaan. Tällöin maailma jäsentyy lapselle johdonmukaisena.

Piaget'n mukaan ajattelun kehittymiseen vaikuttaa eniten biologinen kypsyminen. Lisäksi ympäristö voi joko hidastaa tai nopeuttaa ajattelun kehittymistä, mutta laadulliset kehitysvaiheet ilmenevät kuitenkin samassa järjestyksessä. Lisäksi harjoittelulla voi olla osansa kehityksessä, mutta kaiken muun Piaget näki kypsymiselle alisteisena. Piaget pyrki luomaan universaalin teorian joka pätee lapsen kehitykseen kulttuurista riippumatta. Hän erotti ajattelun kehityksessä keskenään erilaisia kehitysvaiheita, joille ominaista on kvalitatiivinen muutos lapsen ajattelussa.

Sensomotorisessa vaiheessa (0-2v) lapsi oppii yhdistämään aistit ja motoriset toiminnot. Älykkyyttä ilmaistaan aluksi aisteihin ja motoriikkaan liittyvillä kyvyillä, ja hallitsevia ominaisuuksia ovat imemis- ja tarttumisrefleksit. Aluksi refleksit ovat erillisiä, mutta myöhemmin vauva rakentaa niistä isompia käytösmalleja keskittyen omaan kehoon. 6kk iässä lapsi kiinnostuu ympäristöstään enemmän ja toistelee mielenkiintoisia tai tyydyttäviä tuloksia tuottavia aktiviteetteja (esim. helistimen kilinä). 8kk iässä lapsi ymmärtää esinepysyvyyden ilmiön. 1-vuotiaana lapsi tutkii itse aktiivisesti, miten erilaisia objekteja voisi käyttää. 1,5-2 vuoden iässä lapsi ilmentää viivästynyttä jäljittelyä, jopa päivien jälkeen jäljittelemästään tapahtumasta, mikä ilmentää mentaalisten representaatioiden syntyä.

Esioperationaalisessa vaiheessa (2-7v) lapselle kehittyy symbolinen representaatio 3-5-vuotiaana. Lapsi oppii palauttamaan mieleensä asian ilman välitöntä näköhavaintoa, mutta ongelmanratkaisussa havainnon saaminen on keskeistä. Lapsi ei siis osaa käyttä mielensisäisiä toimintoja ongelmien ratkaisemiseen. Esioperationaalisessa vaiheessa lapsi on egosentrinen. 4-5-vuotiaat lapset ovat usein myös taipuvaisia sentraatioon, eli ongelmanratkaisussa lapsen huomio kiinnittyy johonkin objektin tai asian hallitsevaan ominaisuuteen. Sentraatio ilmenee vaikeuksina ymmärtää, ettei asian ulkonäön muuttaminen muuta sen määrää (conservation concept).

Konkreettisten operaatioiden vaiheessa (7-12v) pysyvyyden ilmiön ymmärtäminen kehittyy, sentraalisuus vähenee ja ongelmanratkaisukyky paranee. Kuitenkin lapsella on jossain määrin ongelmia ajatella systemaattisesti tai kuvitella asioille useita mahdollisia ratkaisutapoja.

Formaalien operaatioiden vaiheessa (12v -) lapsi kykenee abstraktiin ja hypoteettiseen pohdintaan. Tässä vaiheessa lapsen ajattelussa alkaa näkyä myös universaalien asioiden, kuten totuuden, oikeudenmukaisuuden ja moraalin, pohtimista. Piaget näki ajattelun kehityksen loppuvan tähän vaiheeseen, mutta myöhemmin useat tutkijat ovat todistaneet ajattelun jatkuvan postformaaliksi ajatteluksi.

Postformaali ajattelu on koulutuksen tulosta, eivätkä kaikki sitä saavuta. Siihen liittyy keskeisesti relativistisuus (ymmärretään että on asioita, joihin ei ole vain yhtä ratkaisua), reflektiivisyys (oman toiminnan ja kokemuksien aktiivinen tarkastelu), ongelmakeskeisyys sekä kriittisyys.

Piaget'n ja Vygotskyn teorioiden keskeinen ero on ympäristön merkityksessä. Vygotsky kritisoi Piaget'n teoriaa siitä, ettei lasta ja tämän kehitystä voitaisi ymmärtää ilman, että lasta tarkastellaan hänen luontaisessa elinympäristössään. Myöhempien tutkimuksien avulla on voitu todentaa, että Piaget'n käyttämät tutkimusmenetelmät saivat lapsen ajattelun kehityksen näyttämään hitaammalta kuin se ehkä todellisuudessa oli. Lisäksi on havaittu, että lapsen ajattelun kehityksessä on paljon yksilöllisiä eroja, mitä Piaget ei teoriassaan kovin suuresti huomioinut. Vygotskyn teoriassa ei ole laadullisesti eroavia kehitysvaiheita, vaan kehitys on jatkuvaa.