PS2: Psykososiaaliset kriisit

Merkittävä kehityspsykologian teoria, Eriksonin-Vaillantin teoria elämän psykososiaalisista kehityskriiseistä kattaa koko ihmisen elämänkaaren. Juuri siksi se onkin niin ainutlaatuinen. Erik Eriksonin alun perin kehittämä teoria perustui suht pieneen aineistoon, mutta myöhemmissä tutkimuksissaan myös George Vaillant päätyi samankaltaisiin tuloksiin suuremman tutkimusaineiston myötä. Teoriaa on kritisoitu siitä, että se muistuttaa enemminkin "länsimaalaisen valkoisen miehen elämää" ja antaa kaavamaiset raamit sille, miten ihmisen tulisi elää. Kuitenkin koko elämänkaaren kattavana teoriana psykososiaalisten kriisien teoria on ainutlaatuinen ja antaa mahdollisuudet tarkastella ihmisen elämää laajemmassakin mittakaavassa. Lisäksi teoria antaa muutokselle mahdollisuuden: epäonnistuneita kehitystehtäviä/-kriisejä voi paikata vielä myöhemmin.

1. Perusluottamus - epäluottamus 0-2v 

Varhaisina elinvuosinaan lapsen täytyy ratkaista perusluottamuksen kriisi. Myönteiset varhaislapsuuden kokemukset luovat lapselle vahvan perusluottamuksen elämään: yksilö jaksaa uskoa tulevaisuuteen. Epäluottamuksen kokemukset johtavat turvattomuuden tunteeseen eikä yksilö pysty luottamaan itseen/muihin.

2. Itsenäisyys - häpeä 2-3v 

Kannustus on keskeinen asia itsenäisyyden tunteen kehittymiseksi: lasta on kannustettava tämän toimintapyrkimyksissä. Tällöin lapsi saa kokemuksen hallinnan tunteesta ja omasta tahdosta. Jos lapsi ei saa kokemuksia valintoihin kykenemisestä, hänelle muodostuu häpeän tunne ja omia kykyjä epäillään.

3. Aloitteellisuus - syyllisyys 3-6v

Leikki-iässä ympäristön myönteinen vastakaiku auttaa lasta kehittymään oma-aloitteiseksi. Tällöin lapsi kokee tyytyväisyyttä ja ylpeyttä omista saavutuksista. Jatkuva epäonnistumisista johtuva syyllisyydentunne ei kehitä lapselle oma-aloitteellisuutta.

4. Ahkeruus - alemmuus 6-12v 

Kouluiässä onnistumiset ja osaamisen kokemukset tuottavat ylpeyttä ja elämyksen omasta pystyvyydestä. Jatkuvat epäonnistumiset voivat johtaa voimakkaisiin alemmuudentunteisiin, joilla on vaikutusta lapsen minäpystyvyysuskomuksiin ja itsetuntoon.

5. Identiteetti - roolihämmennys nuoruus

Nuoruuden kehityskriisi, identiteetin rakentaminen, on keskeinen tulevaisuuden kannalta. Ilman identiteetin löytymistä nuori ei pysty itsenäistymään vanhemmistaan kunnolla ja hän saattaa ihmissuhteissaan ajautua turvattomiin kiintymystyyleihin. Tunne oman itsen, elämäntavan ja suunnan löytymisestä johtavat identiteetin rakentumiseen. Roolihämmennys syntyy, kun nuori ei pääse kokeilemaan erilaisia sosiaalisia rooleja tai tekemään valintoja itse.

6. Läheisyys - eristäytyminen varhaisaikuisuus

Läheisyyden tarpeen tyydyttämisen katsotaan olevan niin tärkeä kehitystehtävä, että sen ratkaisemista kutsutaan portiksi aikuisuuteen. Itsenäisyyden ja muista ihmisistä riippuvuuden sovittaminen yhteen sekä tasapainoisen suhteen muodostaminen omaan seksuaalisuuteen johtaa läheisyyteen. Itsenäisyyden ja riippuvuuden ristiriita jatkuu läpi yksilön elämän, mutta ilman läheisiä ihmissuhteita ihminen eristäytyy. Eristäytynyt ihminen ei kykene välittämään toisista, ja ihmissuhteissa pärjääminen on hankalaa.

7. Luominen - lamautuminen aikuisuus

Aikuisella on tarve läheisten ihmissuhteiden ylläpitoon ja työskentely yhteisen hyvän eteen. Yksilö saa kokemuksen "luomisesta": hän kokee itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi. Jos yksilö lamautuu, hänestä tulee itsekeskeinen eikä elämälle tunnu löytyvän merkitystä.

8. Minän eheytyminen - epätoivo vanhuus

Vanhuudessa taakse jääneen elämän tyyni hyväksyminen tuottaa kokemuksen tarkoituksellisuudesta: "Minulla oli hyvä elämä, olen levollisin mielin tulevaisuuden suhteen." Jos vanhuuteen jää tyytymättömyyttä ja katkeruutta eletystä elämästä, vanhuksen voi vallata voimakas epätoivo ja kuolemanpelko.