PS5: Psykoterapiat

Mielenterveyden häiriöissä lääkkeiden ohella keskeisenä hoitomuotona on psykoterapiat. Psykoterapiaan hakeudutaan useimmiten ahdistuksen, masennuksen, pelkojen ja ihmissuhdeongelmien takia, ei niinkään varsinaisten mielenterveyden sairauksien takia. Hoito perustuu aina psykoterapeutin ja asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen, joten myös asiakkaan asenne ratkaisee: hänellä on oltava halu muuttua ja kehittyä. Terapeutin kyky empatiaan ja kuuntelemiseen, asiakkaan mielikuvat terapeutistaan sekä mielenterveyden häiriön vaikeusaste vaikuttavat kukin asiakkaan kokemaan hyötyyn ja oireiden lievittymiseen psykoterapian myötä.

Psykoterapian tavoitteina onkin esimerkiksi oireiden lieventyminen, sisäinen eheytyminen, itseä koskevien tulkintojen muuttuminen paremmin todellisuutta vastaavaksi, sosiaalisen vuorovaikutuksen edistäminen, omien tunteiden hallinta sekä yksilön käyttäytymisen muuttaminen selviytymistä edistävämmäksi. Psykoterapioita on monenlaisia: lyhyt- ja pitkäkestoisia, yksilö- ja ryhmäterapioita, ratkaisukeskeisiä ja ilmaisullisia terapioita, perhe- ja kriisiterapioita, tukea antavaa sekä paljastavaa terapiaa... Psykoterapioiden kirjo on siis hyvinkin laaja, mutta mielestäni tärkeintä on osata vain keskeisimpien terapioiden sisällöt.

Y K S I L Ö T E R A P I A T

Psykodynaaminen psykoterapia ja psykoanalyysi
- Suomessa yleisimmin käytössä oleva psykoterapioiden muoto
- tavoitteena auttaa henkilöä ymmärtämään mm. defenssejään
- ajatusten ja tunteiden taustojen tiedostaminen keskeistä asiakkaan tervehtymisessä
- syitä oireille haetaan varhaislapsuuden kokemuksista
- tärkeää vapaa assosiaatio, transferenssireaktiot (tunteensiirto) sekä asioiden tiedostaminen
- kiinteä vuorovaikutus terapeuttiin
- tapaamisia 3-4 kertaa viikossa vuosien ajan (psykoanalyysi)
- psykodynaaminen terapia enemmän keskustelunomaista ja tapaamiskertoja vähemmän
- soveltuu parhaiten neuroottistasoisten häiriöiden hoitoon (asiakas pystyy erittelemään ja ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan kielellisesti)

Kognitiivinen psykoterapia
- myös Suomessa yleinen terapiamuoto
- tavoitteena rakentaa uudenlaisia ajattelumalleja itsestä (minäpystyvyysuskomukset)
- tilanteiden analysointi, ratkaisujen seurauksien pohdinta, ratkaisujen etujen ja haittojen listaaminen
- psykoterapeutti ja asiakas määrittelevät yhdessä asiakkaan ongelman
- käytännönläheiset "kotitehtävät" ja esim. itsearviointilomakkeet ajatusmallien muokkaamiseen
- psykodynaamisia terapioita lyhytkestoisempi, terapiatuntien määrä ennalta päätetty
- soveltuu parhaiten ahdistushäiriöiden ja masennuksen hoitoon (asiakkaan ei tarvitse olla yhtä ilmaisu- ja oivalluskykyinen kuin psykodynaamisissa terapioissa)


Käyttäytymisterapia 
- perustuu ehdollistumisen periaatteisiin, haitallista käyttäytymistä poistetaan tai toivottua vahvistetaan
- asiakasta esim. vähitellen altistetaan ahdistusta herättävälle asialle (esim. koira)
- lyhytkestoista ja keskittyy määriteltyyn ongelmaan
- soveltuu hyvin esim. fobioiden ja pakko-oireisten häiriöiden hoitoon
- ei edellytä asiakkaalta analysointikykyä, eli terapia on sovellettavissa myös esim. lapsiin

Humanistiset psykoterapiat
- Carl Rogers: asiakaskeskeinen psykoterapia
- Viktor Frankl: logoterapia
- asiakasta arvostetaan ja autetaan kohti itsensä toteutusta
- negatiivinen minäkäsitys pyritään muuttamaan positiiviseksi
- asiakaskeskeisessä terapiassa psykoterapeutti tekee lyhyitä tiivistelmiä asiakkaan kertomuksista (aktiivisen kuuntelun menetelmä)
- logoterapiassa pyritään löytämään elämälle tarkoitus

R Y H M Ä T E R A P I A T

Ryhmäpsykoterapia
- ryhmän jäsenet (n. 3-11 osallistujaa) eivät tunne toisiaan entuudestaan
- ryhmän jäsenten välillä voi muodostua liittoutumia havainnollistamaan yksilön vuorovaikutustilanteita omassa elämässä
- psykoterapeutti on ryhmässä mukana ja antaa palauutetta ryhmän tapahtumista
- tärkeää esim. vertaistuen kannalta

Perheterapia
- joissakin mielenterveyden häiriöissä keskeistä koko perheen vuorovaikutus
- ongelmat voivat heijastua koko perheeseen tai perheen toimintamallit vaikuttaa yksittäisen jäsenen oireiluun
- perheenjäseniä tavataan sekä yksitellen että ryhmässä
- soveltuu etenkin skitsofrenian, syömishäiriöiden ja riippuvuuksien hoitoon

Erilaisia terapiamuotoja on useita. Yllä mainittujen lisäksi voidaan käyttää esim. musiikki- tai taideterapia, draamaterapiaa, kirjoitusterapiaa tai muita luovia ilmaisuja ja toimintoja hyödyntäviä terapiamuotoja.

Kommentit