PS2: Minäkokemuksen synty

Daniel Sternin teoriaa lapsen minäkokemuksen synnystä olen tahkonnut päähäni melkoisella panostuksella. Kehityspsykologian kurssilla teoria opetettiin jotenkin pintapuolisesti enkä silloin tajunnut sen tärkeyttä tai edes suhdetta laajempaan kontekstiin. Nyt koen kuitenkin hallitsevani teorian vaiheet hyvin ja osaavani hyödyntää sitä vastauksissani (kuten prelissä tein esimerkikisi leikin merkityksiä käsittelevässä tehtävässä). Stern käsittelee lapsen minätunteen syntymistä nimenomaan lapsen näkökulmasta. Stern kuitenkin painottaa, että vanhemmilla on tärkeä rooli lapsen maailmaan virittäytymisessä.

1. Kokemus elämysten jäsentymisestä (0-2kk)

Vastasyntyneen lapsen kokemusmaailma on melkoista kaaosta. Koska lapsi ei osaa eritellä aistielimiin tulevaa tietoa, näkö-, kuulo, haju-, maku- ja tuntoaistimukset sekoittuvat yhdeksi suureksi kokemukseksi vauvan maailmassa. Kehityksen edetessä vauva kuitenkin alkaa pikkuhiljaa oppia rutiineita (syömisen, vaipanvaihdon ym. rutiinit), elämykset alkavat jäsentyä. Vauva oppii, että esimerkiksi päätä kääntämällä hän pystyy näkemään tutut äidin kasvot, joiden erottamiskyky muodostuu vauvalle jo varhain. Vauvalla on valmiudet vuorovaikutukseen vanhempiensa kanssa.

2. Kokemus ydinminästä (2-3kk)

Kahden kolmen kuukauden ikäisenä lapselle muodostuu kokemus omasta ydinminästä, kun lapsi alkaa tutkia itseään suhteessa muihin. Tässä kehitysvaiheessa lapsi käyttää sosiaalista hymyä ja katsekontaktin muodostamista sekä naurua ja ääntelyä vuorovaikutuksen synnyttämiseksi. Protokeskustelun avulla vanhemmat voivat antaa lapselle mahdollisuuden osallistua keskusteluun (vaikka hän ei osaakaan puhua) liioittelemalla ja toistelemalla puhettaan. Lapsi nauttii vuorovaikutuksellisuudesta ja harjoittelee kiintymyksen muodostamista vanhempiinsa.

Ydinminuutta tuottavat kokemukset jaetaan neljään ryhmään: 1. tunne olemassaolosta (sisäiset ja ulkoiset aistiärsykkeet tuottavat kokemuksen), 2. tunne omasta toimijuudesta (esim. päätä kääntämällä lapsi näkee tutut kasvot), 3. alkeellinen muisti ja tunne omasta historiasta ("olen kokenut tämän ennenkin", muodostuu tunne jatkuvuudesta, muistin kehitys edellytys turvallisuuden tunteen kehittymiselle) sekä 4. tunteiden kokeminen.

3. Kokemus subjektiivisesta minästä (7-9kk)

Kokemus subjektiivisesta minästä syntyy, kun lapsi tajuaa että hänellä on mieli ja muilla on mieli. Vuorovaikutusta lapsen ja vanhemman välille luo tunteiden ja tarkkaavaisuuden kohteiden jakaminen. Vanhemmat voivat tunteitaan yhteensoinnuttamalla aistia lapsen tunnetilan ja omaa reaktiotansa muuttamalla vastata lapsen tunteisiin kehitystä edistävällä tavalla. Esimerkiksi innoissaan keinuvan lapsen isä voi yhtyä lapsen innokkuuteen ja antaa lisää vauhtia toteamalla, että "Onpas kivaa". Vastaavasti pelokasta lasta rauhoitellaan lempeällä äänensävyllä ja rauhallisilla liikkeillä. Tässä kehitysvaiheessa lapsi hyödyntää sosiaalista mallintamista: hän tarkkailee vanhempiensa reaktioita kohdatessaan jotakin uutta, ja toimii näiden reaktioiden mukaan.

4. Kokemus kielellisestä minästä (15kk-)

Tärkein kehitysvaihe kielellisen kehityksen kannalta on symbolifunktion herääminen. Lapsi oppii, että sanat ovat symboleja erilaisille asioille. Lapsi on jo ehkä oppinut ensimmäiset sanansa, mutta tässä kehitysvaiheessa lapsen sanavarasto laajenee huomattavasti. Lapsi leikkii symbolista leikkiä, jossa esimerkiksi kivet ovat autoja ja kävyt lehmiä - milloin mitäkin. Tämä kertoo lapsen ajattelun kehityksestä. Eroahdistusta lapsi käsittelee siirtymäobjektien avulla: se voi olla esimerkiksi tuttu nalle tai riepu, joka tuo mieleen turvallisuuden tunteen.

Kielellisen minän kehityttyä lapsi esimerkiksi oppii tunnistamaan oman peilikuvansa (18-20kk), käyttää omaa nimeään, tietää sukupuolensa ja osaa kokea empatiaa muita kohtaan.

5. Kokemus tarinallisesta minästä (3v-)

Lapsen kyky käyttää kieltä kehittyy huomattavasti kolmivuotiaasta eteenpäin. Lapsi alkaa kertomaan omista tunteistaan ja kokemuksistaan myös sanallisesti ja käyttää usein tarinallisia keinoja elämäntapahtumiensa käsittelyyn. Lapsella on usein paljon sanottavaa: vuorovaikutus muuttuu myös lapsen ja vanhempien välillä erilaiseksi. Yhteisiä ja erilaisia kokemuksia voi nyt jakaa sanallisesti, lapsi alkaa oppimaan enemmän vuorovaikutuksellisia taitoja ja leikkikin muuttaa muotoaan. Lapsi kokee myös, että hänellä on oma tahto ja saattaa voimakkaastikin haluta tahtonsa läpi (ns. uhmaikä)