Kun haaveet aiheuttivat häpeää

Joskus on hyväksi kirjoittaa tavoitteet ja haaveet ylös, vaikka ne löytyisivätkin kirkkaina mielestä. Tutkimusmatka omiin ajatuksiini on varmasti enemmän kuin paikallaan nyt pääsykoekilpailun kiristyessä ja h-hetken lähestyessä. Hankalina hetkinä voin sitten palata tämän kirjoituksen pariin ja muistuttaa itseäni siitä, miksi lähdin tällaiseen leikkiin mukaan.

Psykologialla tuntuu olevan jonkinnäköisen "muotialan" maine. Moni lukiolaistyttö kertoo haaveilevansa psykologian opiskelusta ja johan alan haluttavuudesta kertoo myös valtaisat pääsykoeosallistujamäärät ja pienet sisäänpääsyprosentit. Siksi olen jollain tapaa häpeillytkin kertoa haluavani opiskelemaan psykologiaa. Olen saattanut ajatella, että muut näkisivät minut sellaisena "ihihihi, psyka on kivaa ja freudi"-tyttönä, joka sen takia haluaa päästä opiskelemaan ajatustenlukua ja... niin, ajatustenlukua. Lukiossa monet kurssikaverini valittivat siitä, mitä järkeä on opiskella jotain turhia teorioita tai tutkijoiden nimiä, "eiväthän ne liity psykologiaan mitenkään". Minä puolestani hämmästelin sitä, miten erilaisia käsityksiä ihmisillä voikaan psykologiasta olla. Mielestäni teoriat, tutkijat, tilastolliset metodit ja alan tieteellisyys tekevät psykologiasta juuri sen mitä se onkaan. Psykologia-tiede ei ole mutuilua, keittiöpsykologisointia tai ajatustenlukua, vaan perustuu järjestelmälliseen tutkimukseen ja tarkkoihin tieteellisiin menetelmiin. Olen onneksi päässyt noista häpeän ajatuksista eroon ja ymmärtänyt, että lopulta ainoa asia mikä merkitsee on minun mielenkiintoni.



Luonteeseeni kuuluu valtaisa tiedonjano kiinnostuttuani jostakin asiasta, joten kyllä, olen käytännössä tietoinen siitä minkälaisia kursseja psykologian yliopisto-opinnot pitävät sisällään, minkälaisia graduja alan opiskelijat ovat tehneet, mitä on käsitelty viimeisimmissä Spol-seminaareissa ja minkälaisia opiskelutarinoita ja valmistumisreittejä entiset opiskelijat ovat kertoneet. En kuitenkaan väitä, etteikö psykologiaa saisi haluta opiskelemaan tietämättä tällaisia asioita — tämä nyt vain kuuluu olennaisena osana luonteeseeni ja siihen, että haluan olla varma tekemisistäni. Tutustuttuani yhä syvemmin psykologian opiskeluun ja sen tieteellisyyteen, olen saanut vain varmistusta ajatukselleni, että psykologia on minun juttuni. Monilla saattaa olla haaveenaan jokin suuri ja keskeinen ajatus aina ihmisten auttamisesta maailman pelastamiseen. Minulla sellaista ei ole, vaan haluan opiskelemaan psykologiaa siksi, että se tuntuu kiinnostavalta. Tiedonjanoni haluaa lisää tietoa, minä haluan oppia ja osata.

Aikoinaan lukion alussa olin varma, että minusta tulisi eläinlääkäri. Napsin kurssitarjottimilta paljon luonnontieteiden kursseja ja uskottelin itselleni pitäväni niistä. Vasta toisena lukiovuotena tajusin, että itselle valehteleminen on tyhmää. En minä fysiikasta tai kemiasta nauttinut, päin vastoin. Samoihin aikoihin kirjoitin psykologian ykköskurssin oppimispäiväkirjaan jokseenkin näin: "En vielä kokenut psykologiaa aivan omaksi jutukseni, mutta aion antaa sille mahdollisuuden käymällä lisää kursseja." Taisi muuten olla yksi elämäni parhaista päätöksistä. Nähdessäni psykologian laajuuden, tutustuessani sen historiaan ja teorioihin sekä oppimalla aiheesta lisää (ja ollessani hyvä siinä), tajusin löytäneeni oman juttuni, polkuni.

Tällä hetkellä jokainen psykologian osa-alue tuntuu hurjan kiinnostavalta, enkä osaa sanoa suoriltaan haluavani erikoistua vaikkapa neuropsykologiaan tai oikeuspsykologiaan. Ehkä juuri se onkin se syy, miksi psykologia on niin mieleistä minulle: vaikka lukiopohjalta tiedänkin aiheesta paljon, en kuitenkaan tiedä siitä vielä juuri mitään ja haluan oppia lisää. Yliopiston opinto-opasta tutkaillessani jokaisen selaamani kurssin kohdalla ajattelin mielessäni "voi kuinka kiinnostavaa, pääsisinpä jo opiskelemaan" - ja tiesin, että olen oikeilla jäljillä tulevaisuuden haaveitteni suhteen. Nyt minulla on vain paljon töitä tehtävänä kulkeakseni kohti haaveitani. Tiedän, etten ole tässä kovassa kilpailussa yksin, mutta siitä lisää ajatuksia myöhemmin.

Kommentit