Heinäkuu on vaihtunut elokuuksi, ja pikkukaupungin tytöstä on tullut tamperelainen! Kuluneen kahden viikon aikana olen ehtinyt asettua taloksi uuteen asuntoomme ja oppinut tuntemaan Tamperetta hieman paremmin kotikaupunkina. Ensimmäisille yliopistokursseille on jo ilmoittauduttu, joten yliopiston sivut opinto-oppaista NettiOpsuun ovat tulleet verrattain tutuiksi. Kalenteriin on buukattuna paljon fuksisyksyn menoa ja meinikiä, ja kyllä se uhkaavasti siltä näyttää, että alusta alkaen pääsee opiskelemaankin ihan kunnolla. Huomenna alkaa tietotekniikkakurssi, jonka moni fuksi suorittaa jo ennen varsinaisten opiskelujen alkua. Linna-rakennusta lukuunottamatta en ole vieraillut yliopiston tiloissa, joten on jännä nähdä millaiseen laitokseen sitä onkaan tullut hakeuduttua. Huomenna selviää! Tuntuu, että koko kesä kului melkoisessa sumussa tulevia opintoja ajatellen ja odottaen, ja nyt kun opintojen alun hetki on käsillä, koko homma tuntuu ihan liian epätodelliselta. Huomenna on ehkä eläm...

Aiemmin julkaistu: Matkani psykologian opiskelijaksi, osa 1 Ensimmäisessä osassa käsittelin matkaani haaveiden, tavoitteiden ja henkisen jaksamisen näkökulmasta. Tässä toisessa osassa käsittelen konkreettisia keinoja joilla valmistauduin pääsykokeeseen, eli tämä teksti toimii myös eräänlaisena vinkkipostauksena psykologian HTT-pääsykokeeseen.  Tilastomatematiikka Päätettyäni hakea opiskelemaan psykologiaa tilasin pääsykoevaatimuksissa olleen tilastomatematiikan kirjan, "Holopulkin", heti alkusyksynä 2016. Kun psykologian kirjoitukset olivat lokakuussa ohi, aloitin tilastokirjan selailemisen ja melko pian myös tehtävien laskemisen lukionhommien ohella. Minulla oli taustalla lukion pitkä matikka ja melko vahva matikkaosaaminen. Vaikka psykaan hakeminen ei edellytä pitkää matematiikkaa, voin kuitenkin vahvasti suositella sitä, sillä monet pääsykoekirjan asiat olivat tulleet hyvin tutuiksi jo lukion matikan puolella. Harmailta hiuksilta en minäkään tietysti välttynyt...

Voi kunpa muistaisin paremmin sen hetken, kun aloin pitää psykologiaa varteenotettavana vaihtoehtona tulevaisuuden suunnitelmia pohtiessani. Se hetki oli joskus syksyllä 2015, kun tajusin etteivät bioteknologia saatika eläinlääkis ehkä olleetkaan ihan minua varten. Siitä hetkestä voisi sanoa alkaneen matkani psykologian opiskelijaksi ja psykologiksi. Kaksi vuotta myöhemmin tuosta hetkestä tulen aloittamaan opintoni Tampereen yliopistossa psykologian tutkinto-ohjelman parissa. Olisiko 17-vuotias Tiia tuolloin syksyllä 2015 uskonut, jos hänelle oltaisiin kerrottu edellä mainittu? Tuskinpa. Mutta tässä sitä silti ollaan, intopinkeänä valmiina tarttumaan uusiin haasteisiin joita syksy tulee tuomaan tullessaan. Fiilikset ovat edelleen melkoisen epätodelliset ja hämmentyneet, mutta samalla aivan älyttömän mahtavat, onnelliset ja ylpeät. Pääsin suoraan lukiosta opiskelemaan tilastojen mukaan sisäänpääsyltään toiseksi vaikeinta alaa, sisäänpääsyltään toiseksi vaikeimpaan yliopistoon. Siit...

Lyhyestä virsi kaunis: musta tulee psykologi!!! Tulokset tulivat yllättäen kesken salitreenin, ja hysteeriseksi itkemiseksihän se meni keskellä kuntosalia, ihmettelevien katseiden alla. Niissä adrenaliinihöyryissä tuli muuten rikottua omat penkkiennätyksetkin yllättävän kevyesti... Mutta voi jestas, mä olen niin onnellinen, iloinen ja sanoinkuvailemattoman kiitollinen kaikista teistä, jotka kuljitte tätä matkaa mun kanssa! Haluan onnitella kaikkia muita opiskelupaikan saaneita, ja toivottaa kovasti tsemppiä heille, joilla koitos on vielä ensi vuonna edessä. Tätä kokemusta ja tunnetta sietääkin tavoitella. Nyt en kykene sanomaan muuta. Ehkä myöhemmin palaan kirjoittamaan vähän syvällisemmin, sitten joskus, kun itsekin ymmärrän mitä ihmettä tänään oikein tapahtui. Mä tein sen. Mä tein sen! En vaan käsitä.

Pohdiskellessani omia ominaisuuksiani ja tunnistaessani itseni melkoisen herkäksi ihmiseksi, tulin esittääkseni itselleni mielenkiintoisen kysymyksen: olenko liian herkkä toimimaan psykologina? Kysymys on tietysti hieman aikainen ottaen huomioon sen, etten laisinkaan tiedä pääsenkö opiskelemaan alaa tänä vai vasta jonakin muuna vuonna. Mutta mielenkiintoisiin kysymyksiin on tietysti tartuttava heti! Omaa herkkyyttäni voisi kai kuvailla myös muotitermein  erityisherkkyydeksi , mutta jostain syystä kavahdan lokeroimasta itseäni ominaisuuksieni takia mitenkään "erityiseksi" tai erityistarpeita vaativaksi ihmiseksi. Puhun itsestäni mieluiten vain herkkänä. Oma herkkyyteni näkyy ennen kaikkea emotionaalisena herkkyytenä . Olen kova itkemään: itken pahoittaessani mieleni, kohdatessani pettymyksiä, ollessani valtavan iloinen, nähdessäni koskettavan leffan tai kuullessani hyvää musiikkia. Koen niin ilon kuin surunkin tunteet vahvoina, ja elän kokemaani tunnetta aina satapro...

Kirjoitin tämän tekstin erään kommentoijan toiveiden pohjalta, ja täytyy sanoa, että koin todella hyödylliseksi päästä kunnolla pohtimaan omia ajatuksiani ja menneitä päiviä. Juhlien järjestely on haukannut suurimman osan päivieni sisällöistä, joten en ehkä ole saanut pääsykoekevättä kunnolla "paketoitua" ja sinetöityä sen vaatimalla tavalla. Nyt voin kuitenkin sanoa, että olen valmis kesään ja elämään, miettimättä enää mennyttä koetta. Tulosten julkaisemisen päivä ei enää ole tulevaisuudessa häämöttävä mörkö, vaan päivä, joka tulee kertomaan lähitulevaisuuteni suunnan. Oli suunta mikä hyvänsä, odotan sitä iloisena ja luottavaisin mielin. Miten olen keskittynyt rentoutumiseen ja pääsykokeesta palautumiseen? Kokeesta on nyt aikaa 17 päivää. Noihin päiviin on mahtunut jos minkämoista tunneskaalaa, pääosin iloa, mutta myös niitä synkempiä hetkiä. Näin jälkikäteen ajateltuna ensimmäinen viikko tuntui helpoimmalta: olin yksinkertaisesti vain niin helpottunut, että minulla ...