Elä nyt, kun voit
Kirjoitin tämän tekstin erään kommentoijan toiveiden pohjalta, ja täytyy sanoa, että koin todella hyödylliseksi päästä kunnolla pohtimaan omia ajatuksiani ja menneitä päiviä. Juhlien järjestely on haukannut suurimman osan päivieni sisällöistä, joten en ehkä ole saanut pääsykoekevättä kunnolla "paketoitua" ja sinetöityä sen vaatimalla tavalla. Nyt voin kuitenkin sanoa, että olen valmis kesään ja elämään, miettimättä enää mennyttä koetta. Tulosten julkaisemisen päivä ei enää ole tulevaisuudessa häämöttävä mörkö, vaan päivä, joka tulee kertomaan lähitulevaisuuteni suunnan. Oli suunta mikä hyvänsä, odotan sitä iloisena ja luottavaisin mielin. Miten olen keskittynyt rentoutumiseen ja pääsykokeesta palautumiseen? Kokeesta on nyt aikaa 17 päivää. Noihin päiviin on mahtunut jos minkämoista tunneskaalaa, pääosin iloa, mutta myös niitä synkempiä hetkiä. Näin jälkikäteen ajateltuna ensimmäinen viikko tuntui helpoimmalta: olin yksinkertaisesti vain niin helpottunut, että minulla ...