PS2: Temperamentti
Temperamentilla tarkoitetaan yksillölle ominaista käyttäytymistyyliä ja reagointitapoja. Temperamentti on osa persoonallisuutta, ja sitä kuvataankin persoonallisuuden rajat määrittäväksi tekijäksi. Temperamentti muodostuu erilaisista temperamenttipiirteistä: jokaisella on niistä jokaista, mutta eri ihmisillä erilaiset temperamenttipiirteet tulevat selkeämmin esiin. Temperamentti ilmenee jo varhaislapsuudessa ja sama temperamentti säilyy yksilöllä koko hänen elämänsä ajan. Temperamenttipiirteet ilmenevät kuitenkin eri tavalla eri ikäkausina, eli temperamentissa on ikäkausivaihtelua. Esimerkiksi lapsen impulsiivisuus ei välttämättä esiinny aikuisuudessa impulsiivisuutena vaan vaikkapa aktiivisuutena. Ikäkausivaihtelu johtuu kypsymisestä, kehityksestä ja ympäristön vaikutuksesta. Pysyvyys puolestaan johtuu nimenomaan temperamentin biologisesta luonteesta: eri temperamenttipiirteet perustuvat hermostollisiin eroihin, esimerkiksi välittäjäaine-eroihin. Tämän fysiologiaan pohjautuvan lu...