PS6: Sosiaalipsykologian perusteita: Ryhmä ja sen toiminta

! Ryhmällä tarkoitetaan sellaista ihmisten joukkoa, jossa ryhmäläiset ovat tietoisia jäsenyydestään ja he ponnistelevat yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Muita määritelmiä: jäsenillä on yhteiset normit ja tavoitteet, ryhmässä vallitsevat työnjako ja roolit, jäsenyys tyydyttää tarpeita.

1. Ryhmän synty

Ryhmän muodostuksella on siis sekä biologinen että opittu perusta. Primaariryhmä syntyy biologisten siteiden ja tunnesiteiden myötä (perhe, sukulaiset, ystävät). Sekundääriryhmään kiinteys on löyhempää ja sen perusta on enemmän opittua: työryhmät, luokkaryhmät jne. Viiteryhmän arvot puolestaan omaksutaan ("Olen kristitty.").

Ryhmällä voi olla tavoitteita lyhyelle tai pitemmälle aikavälille. Jokaisella ryhmällä on kuitenkin aina kaksi tavoitetta: tehtävätavoite (päämäärä, johon ryhmän toiminta tähtää) ja tunnetavoite (ryhmä pysyy koossa, kiinteänä ja siinä viihdytään) .Pienessä ryhmässä ryhmän tavoitteisiin yleensä sitoudutaan lujemmin ja ryhmän jäsenten välillä on enemmän tunnesiteitä. Pienessä ryhmässä jäsenet ovat hyvin tietoisia toisistaan ja rooleistaan ja usein pienen ryhmän kiinteys eli koheesio on suurta. Suuremmissa ryhmissä on enemmän hiljaisia ja passiivisia jäseniä, jotka eivät välttämättä edistä ryhmän tavoitteita. Ryhmän toimintaan vaikuttaa ryhmädynamiikka eli ryhmän jäsenten väliset suhteet ja viestintä.

Ryhmän kehityksestä voidaan erottaa viisi vaihetta. 1) Forming, 2) storming, 3) norming, 4) performing ja 5) adjourning (helpompi muistaa englanniksi!). Forming- eli muotoutumisvaiheessa ryhmä muotoutuu, jäsenet tutustuvat toisiinsa. Storming- eli kuohuntavaiheessa ryhmän jäsenet etsivät rooliaan ja kokeilevat asemaansa (joku haluaa olla "johtaja", toisille tämä ei sovikaan). Norming-vaiheessa eli normien muodostumisen vaiheessa ryhmälle alkaa muodostua omat säännöt eli normit, joiden mukaan ryhmä ponnistelee yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Performing- eli toteuttamisvaiheessa ryhmä työskentelee yhdessä päämäärien saavuttamiseksi. Adjourning- eli lopetusvaiheessa ryhmä on saavuttanut tavoitteensa ja tavoitteiden saavuttaminen sinetöidään usein erilaisilla rituaaleilla tai juhlilla.

2. Ryhmäsuhteet

2.1 Roolit

! Rooleilla tarkoitetaan sellaisia yksilöön kohdistuvia odotuksia, jotka liittyvät hänen asemaansa, ammattiinsa, sukupuoleensa, ikäänsä tai aikaisempaan käyttäytymiseen. Jo ryhmään tullessaan yksilöllä on tiettyjä rooleja (ainakin  biologiset roolit). Ryhmän sisällä alkaa vähitellen muodostua rooleja, jotka määräytyvät yksilön toiminnan tai aseman mukaan.

Roolit selkiyttävät ryhmän työnjakoa. Ne syntyvätkin aina vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja perustuvat vastavuoroisuuteen. Yksilö saattaa kokea rooliristiriitaa, jos häneen kohdistuu sellaisia roolivaatimuksia, jotka eivät vastaa esimerkiksi yksilön omaa arvojärjestelmää. Toisaalta myös kahden roolin välillä voi kokea ristiriitaa.

Christina Salmivalli on koulukiusaamistutkimuksissaan havainnut, että rooleista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita. Kun yksilö on saanut jonkin roolin (esim. kiusattu), hän alkaa käyttäytyä niin kuin hänen odotetaankin käyttäytyvän. Jos sosiaalinen tilanne pysyy samanlaisena, myös rooleilla on taipumusta pysyä samoina.

2.2 Normit

! Normeilla tarkoitetaan sääntöjä, kieltoja, käskyjä ja lakeja, jotka määräävät ryhmän jäsenten toimintaa. Normit ovat usein kirjoittamattomia, eikä niitä usein huomatakaan ennen kuin joku rikkoo niitä. Normien rikkomisesta seuraa usein jokin sankito, palkinto tai rangaistus, mutta joissakin tilanteissa normin rikkominen aiheuttaa vain hämmennystä.

Normit luovat turvaa ja järjestelmällisyyttä ryhmän toimintaan. Jokainen jäsen tuo ryhmään myös omia normejaan, joka rikastuttaa ryhmän normistoa entisestään.

2.3 Johtajuus

Suuri ryhmä (yleensä yli kuusi jäsentä) tarvitsee toimiakseen johtajan, jotta ryhmä voisi toimia yhteisen päämäärän hyväksi. Kurt Lewinin sekä Lippitin ja Whiten johtajuustutkimukset ovat jakaneet johtajat kolmeen päätyyppiin: 1) autoritaarisiin johtajiin, 2) demokraattisiin johtajiin ja 3) laissez-faire (hälläväliä)-johtajiin. Autoritaarinen johtaja määräsi ryhmän jäseniä, mutta ei osallistunut itse toimintaan. Tällöin ryhmän ilmapiiri oli kireä, johtajan suosiosta taisteltiin ja viihtyvyys oli heikko. Ryhmän tulokset olivat kuitenkin hyviä. Demokraattinen johtaja puolestaan kannusti jäseniä, oli itsekin mukana toiminnassa ja antoi ryhmän tehdä päätöksiä. Tällaisen ryhmän viihtyvyys oli hyvä, jäsenet kokivat olevansa tasa-arvoisia ja ryhmä oli tuottoisa. Laissez-faire -tyylinen johtaja jätti ryhmän omiin oloihinsa, puuhasi omiaan eikä osallistunut ryhmän toimintaan. Tällaisen ryhmän toiminta oli kaoottista ja mielivaltaista, eikä ryhmä saanut juuri mitään aikaan.

3. Konformistisuus, koheesio ja ryhmäajattelu

3.1 Konformistisuus

! Konformistisuudella tarkoitetaan mukautumista muiden käyttäytymiseen, mielipiteisiin ja päätöksiin. Konformistisuus on hyödyllistä monessakin mielessä: kun muut jakavat meille tietoa joka muuttaa käsityksiämme, on meidän helpointa mukautua tähän. Konformistisuuden avulla sopeutuminen on helpompaa ja toisiinsa mukautuvat ihmiset välttävät esimerkiksi loukkaamista.

Konformistisuus voi kuitenkin johtaa huonoihin asioihin: itsenäinen ajattelu vähenee ja ryhmäpaineiden perusteella mukaudutaan liian helposti. Eri lailla ajattelevia pidetään outoina. Konformistisuuden myötä tieto yksipuolistuu ja esimerkiksi ryhmissä itsesensuuri lisääntyy: poikkeavia mielipiteitä ei hyväksytä (ryhmäajattelu, ks. alempaa).

Konformistisuutta on tutkittu monien eri kokeiden avulla. Kuuluisia konformistisuutta tutkivia kokeita ovat mm. Solomon Aschin janakoe, Muzafer Sherifin valopistekoe, Stanley Milgramin sähköshokkikoe, Philip Zimbardon vankilakoe ja Irvin Janisin ryhmäajattelututkimukset.

Serge Moscovici on tutkimuksillaan osoittanut, että vähemmistö voi vaikuttaa enemmistön mielipiteeseen jos: 1) vähemmistö on keskenään yksimielinen, 2) näkemyksessään horjumaton ja 3) vähemmistö antaa pieniä myönnytyksiä enemmistölle.

3.2 Koheesio

! Koheesio tarkoittaa ryhmän kiinteyttä. Alussa mainitsin, että pienillä ryhmillä koheesio on yleensä suurempaa. Mitä enemmän ryhmän jäsenet tuntevat attraktiota toisiinsa, sitä kiinteämpi ryhmä on. Tällaiseen kiinteään ryhmään voi olla vaikea päästä jälkikäteen mukaan, sillä suuren koheesion omaavilla ryhmillä on vahva "me-henki".

3.3 Ryhmäajattelu

Ryhmäajattelu tarkoittaa huonoihin ratkaisuihin johtavaa ryhmän toimintaa ja päätöksentekoa (ryhmäajattelu on siis negatiivinen ilmiö vaikka se käsitteenä onkin varsin neutraali). Tällöin ryhmä pyrkii yksimielisyyteen ja enemmistön kannalla vain yksi vaihtoehto nähdään ainoaksi oikeaksi. Päätöksen jälkeen riskejä ei enää arvioida, eikä varasuunnitelmia katsota tarpeelliseksi tehdä.

Janis on tutkimuksissaan huomannut, että ryhmäajattelu edellyttää tietynlaisia olosuhteita. Ryhmän on oltava mm. kiinteä ja eristynyt, jäsenten välillä on paljon konformistisuutta, johtaja ajaa asiaansa voimakkaasti eikä ryhmällä ole toimivia arviointimenetelmiä. Kun ryhmässä esiintyy paljon haavoittumattomuuden illluusiota, itsesensuuria, erimielisten painostusta ja ulkoryhmiin liitetään paljon stereotypioita, on ryhmä ajautunut ryhmäajattelun tielle. Vaihtoehdot jäävät arvioimatta, riskejä ei analysoida, varasuunnitelmia ei tehdä eikä kertaalleen hylättyjä vaihtoehtoja tarkastella enää uudestaan.

4. Ryhmien väliset suhteet ja joukkokäyttäytyminen

4.1 Ryhmien väliset suhteet

Konflikteja ryhmien välille aiheuttaa mm. seuraavat tekijät: 1) sisäryhmä-ulkoryhmä-ajattelu (on kaksi ryhmää, joista itse kuulun toiseen), 2) syntipukkiajattelu (täytyy olla ryhmä, jota syyttää), 3) kulttuurinormit, 4) tiedon puute ja 5) frustraatio-aggressio (vieraantuminen yhteiskunnasta aiheuttaa frustraatiota).

Muzafer Sherif loi ns. realistisen konfliktin teorian, jonka mukaan vastakkaiset tavoitteet ja kilpailutilanne samoista resursseista aiheutaa ryhmien välille konflikteja (poikaleirikokeet). Omaa ryhmää kuitenkin suositaan myös silloin, kun kilpailutilanne puuttuu. Henri Tajfelin sosiaalisen identiteetin teorian mukaan ihmisen taipumus luokitella itsensä kuuluvaksi johonkin tiettyyn ryhmään (esim. ominaisuutensa perusteella) johtaa juuri edellä mainittuun sisäryhmä-ulkoryhmäajatteluun.

Mitkä tekijät sitten vähentävät ryhmien välisiä konflikteja? Sherifin poikaleirikokeet osoittivat, että yhteinen tavoite vähentää konflikteja ryhmien välilllä. Lisäksi informaation lisääminen (ennakkoluulojen vähentäminen) ja ryhmärajojen muutokset (vrt. "Olen kenialainen äiti", "Olen suomalainen äiti" tai "Olemme molemmat äitejä.") ovat tärkeässä roolissa konfliktien vähentämisessä.

! Gordon Allportin kontaktihypoteesin mukaan kontaktien lisääminen vähentää ristiriitoja. Tällä on kuitenkin edellytyksensä. Kontaktin on oltava 1) pitkään jatkuvaa (esim. viikkottain toistuvaa), 2) sillä on oltava institutionaalinen tuki (esim. valtion myönteinen ilmapiiri) sekä 3) kontaktin pitää tapahtua samaa sosiaaliluokkaa olevien ihmisten välillä.

4.2 Joukkokäyttäytyminen

Joukkokäyttäytyminen tarkoittaa sitä, kun suuri joukko ihmisiä käyttäytyy epävakaasti samassa paikassa, usein normeja rikkoen ja voimakkaiden tunteiden vallassa. Joukkokäyttäytymiselle on annettu useita selityksiä:

Le Bon: Joukossa henkilöt ovat anonyymejä ja vastuu itsestä häviää. Ideat ja tunteet leviävät joukossa nopeasti ja ennustamattomasti.

Turner ja Killian: emergentin normin teoria: Myös joukolla on normit, mutta ne muotoutuvat ihmisen huomion kiinnittyessä poikkeavaan käytökseen. Tästä käytöksestä alkaa jäljittelyn seurauksena muotoutua normi joukolle. Esimerkiksi rauhallisesta mielenosoituksesta voi kuoriutua kaoottinen mellakka, kun yksi joukosta päättää alkaa heittämään kiviä. Emergentin normin teorian heikkous on siinä, ettei se huomioi ryhmien vastakkaisuutta. Teorian mukaan siis mikä tahansa käytös voisi saada aikaan jäljittelyn (esim. jääkiekko-ottelussa suomalaiset alkaisivat jäljitellä ruotsalaisten voitonriemua - vrt. sosiaalisen identiteetin teoria).

Tajfel: sosiaalisen identiteetin teoria: "Vain meikäläisten käyttäytymistä jäljitellään." Sosiaalinen identiteetti tarkoittaa sitä osaa yksilön minuudesta, jonka ryhmään kuuluminen antaa. Introjektion avulla ryhmän saama palaute koetaan itse saatuna palautteena (esim. suomalainen voittaa -> olen suomalainen -> olen hyvä).