Matka alkaa
Sen pidemmittä puheitta: suoraan asiaan. Ylioppilaskirjoituksia vartenhan on opiskeltavana viisi kurssia. Olen käynyt lisäksi sosiaalipsykologian kurssin, joten siltäkin osin tietoa on kerrattavana ykköskurssin loppupuolella käytyä sosiaalipsykologian perusteet -osiota laajemmin. Opiskelen Lukion psykologia -kirjasarjaa, jossa aihepiirit jakautuvat seuraavasti:
Lukion psykologia 1: psyykkinen toiminta, psykologian suuntaukset ja oppiminen
Lukion psykologia 2: kehityspsykologia
Lukion psykologia 3: aivot, tarkkaavaisuus, havaitseminen, muisti ja uni
Lukion psykologia 4: tunteet, motiivit, älykkyys, asiantuntijuus ja ajattelu
Lukion psykologia 5: persoonallisuus ja mielenterveys
Lukion psykologia 6: sosiaalipsykologia
Lisäksi käytän opiskelun apuna loistavaa Vilkko-Riihelän Psykologia-kertauskirjaa, Jyrki Rossin nettiabikurssia, avoimien yliopistojen nettisivuilta löytyvää tietoa sekä muita satunnaisia lähteitä (YouTube, nettisivut, kirjat, artikkelit).
Kirjoituspäivä on 30.9, joten kertaamiseen minulla on aikaa kuusi viikkoa ja kaksi päivää. Se meinaa viikkoa yhden kurssin käsittelyyn. Kesän aikana opiskelin enemmän ja vähemmän silloin kun siltä tuntui, mutta nyt opiskeluun on otettava toisenlainen ote.
Historiastani vielä sen verran, että kiinnostuin psykologiasta vasta lukiossa. Ykköskurssin käytyäni kirjoitin silloiseen oppimispäiväkirjaan jokseenkin näin: "En vielä ole syttynyt psykologialle, joten siksi ajattelin käydä kakkoskurssin ja katsoa sitten asiaa uudestaan." Ja syttyminen tosiaan tapahtui. Opiskelin kaikki kurssit suurella motivaatiolla ja kympin keskiarvolla. Tiedonjanoni kasvoi niin suureksi, että lainasin usein kirjastosta psykologian opuksia iltalukemiseksi. Selailin vanhoja psykologian pääsykokeita sekä niihin vaadittuja aineistoja ja artikkeleita - ihan silkasta mielenkiinnosta. Nyt tavoitteenani onkin kirjoittaa psykologiasta laudatur ja tähdätä opiskelemaan psykologiaa yliopistoon.
Tämän blogin perustinkin lähinnä itseäni ja omia unelmiani kohti suuntaavan matka seuraamista varten. Haluan kuitenkin myös tarjota muille mahdollisuuden saada esimerkiksi vertaistukea ja hyvää lisämateriaalia kertaamiseen. Siksi kirjoitan ajatukseni ylös tänne, enkä esimerkiksi omiin tiedostoihini. Teksteissä esiintyvistä kuvista vielä sen verran, että ne eivät ole ottamiani, mutta niihin on käyttöoikeudet vapaaseen levitykseen ei-kaupallisesti.
Tervetuloa seuraamaan matkaani!
Kommentit
Lähetä kommentti