PS2: Kehityspsykologian perusteita

Huomenna on prelipäivä. Jäiks! Täytynee tänä iltana kerrata päällisin puolin kaikkien kurssien kirjat, jotta pääsen prelissä testaamaan miten hyvin esimerkiksi persoonallisuuspsykologian jutut ovat hallussa, vaikka en sitä sen kummemmin vielä ole kerrannutkaan. Nyt kuitenkin kehityspsykan kimppuun.

Kehityspsykologiahan tutkii ihmisen kehitystä vauvasta vaariin. Lapsuusaika jaetaan kolmeen eri vaiheeseen: vauvaikään (0-2v, 2-3v on taapero), leikki-ikään (3-6v) ja kouluikään (7-12v). Nuoruus puolestaan ajoittuu noin 12.-25. ikävuosien välille, 25-vuotiasta voidaan jo nimittää varhaisaikuiseksi. Aikuisuuden katsotaan alkaneen silloin, kun yksilö on itsenäistynyt vanhemmistaan, kantaa vastuuta itsestä ja muista, on löytänyt identiteettinsä sekä kykenee suunnittelemaan omaa elämäänsä ja tekemään harkittuja ratkaisuja. Keski-ikäisiä ovat noin 40-60-vuotiaat ja eläkeikää seuraa vanhuus. Vanhuuden voidaan katsoa jakautuvan kolmanteen ikään (yksilö selviytyy itsenäisesti) ja neljänteen ikään, jolloin yksilöllä on hoivatarve arkisissakin asioissa.

Erilaisia tutkimuskohteita ovat 1) fyysis-motoriset kehitysmuutokset, 2) kognitiiviset kehitysmuutokset sekä 3) sosioemotionaaliset kehitysmuutokset. Tämä on muuten hyvä jäsentelyrunko kehityspsykologiaa koskeviin kysymyksiin: kehitystä voi tarkastella kaikilta osa-alueilta erikseen, jolloin vastauksesta löytyy erilaisia näkökulmia. Lukion Psykologia 2 -kirjassa kehitystä tarkastellaan jokaisena ikäkautena erikseen (esim. lapsuudesta käsitellään kaikkia kolmea kehityksen osa-aluetta), kun taas puolestaan Vilkko-Riihelän Psykologia -kertauskirjassa jokaiselta kehityksen osa-alueelta tarkastellaan koko skaala vauvasta vaariin. Jaottelu on toimiva molemmilla tavoilla, mutta ensimmäistä kertaa tuota kertauskirjaa lukiessani asiat napsahteli jotenkin paremmin paikoilleen, kun esimerkiksi fyysis-motorisen kehityksen alueella tarkasteltiin kaikkia ikäkausia kerrallaan järjestyksessä.

............................

Fyysis-motorisiin kehitysmuutoksiin liittyy muun muassa seuraavia käsitteitä: kypsyminen, herkkyyskaudet, kriittiset kaudet, kehon muutokset, proksimodistaalinen ja kefalokaudaalinen kehitys, karkea- ja hienomotoriikka, puberteetti, ikääntymismuutokset, liikunnallisuus, temperamentti, kehityshäiriöt... mitä nyt vain fyysisestä ja motorisesta kehityksestä mieleen tulee. Fyysis-motorinen kehityshän on siis sidoksissa hermoston kypsymiseen ja herkkyyskausiin. Alla muistin virkistykseksi käsitteiden selityksiä:

Kypsyminen: Geenien määräämää hermoston kypsymistä, esim. alle vuoden ikäinen lapsi ei vain yksinkertaisesti voi oppia kävelemään. Kypsyminen on varsin yksilöllistä vaikka toki kypsyminen sinänsä tapahtuu lapsen kehityksessä suunnilleen samoihin aikoihin. Hermoston kypsymisestä johtuvat erot voivat kuitenkin vaikuttaa eroihin myös esimerkiksi kognitiivisessa kehityksessä (esimerkkinä vaikkapa muistin toiminta).

Herkkyyskausi: Aika, jolloin jonkin tietyn taidon oppiminen on mahdollista. Perustuu kyspymiseen. Esimerkiksi kävelemään oppimisen herkkyyskausi on lapsella noin vuoden iässä.

Kriittinen kausi: Aika, jolloin jonkin taidon oppiminen on välttämätöntä, tai kehitys kyseisen taidon osalta voi jäädä puutteelliseksi tai puuttua kokonaan. Jos lapsi ei kuule varhaisina elinvuosinaan (5v asti) lainkaan puhetta, hän sitä tuskin itsekään oppii kovin hyvin myöhemmin (karkea esimerkki, mutta valottaa asiaa hyvin).

Proksimodistaalinen kehitys: Lapsen kehitys etenee kehon keskiosista ääriosiin. Ensin hallitaan siis kokonaisvaltaiset liikkeet, sitten vasta esim. käsien liikuttelu.

Kefalokaudaalinen kehitys: Kehitys etenee päästä varpaisiin (ylhäältä alas), eli ensin hallitaan esim. yläkropan kohottaminen, sitten vasta jalkojen liikuttelu. 

Karkea- ja hienomotoriikka: Lapsi oppii ensin karkeamotoriikan eli suurten lihasryhmien hallitsemisen (vaikkapa jalan liikuttelu). Kehitys etenee hienomotoriikan hallitsemiseen eli esimerkiksi varpaiden heilutteluun tai pinsettiotteeseen.

Puberteetti: Murrosiässä tapahtuu paljon fysiologisia kehon muutoksia, esim. rintojen kasvu tai karvoituksen lisääntyminen.

Ikääntymismuutokset: Vanhuudessa hiukset harmaantuu, keho jäykistyy, luumassa vähenee, iho ryppyyntyy jne.

Kehityshäiriöt: Esimerkiksi FAS (johtuu äidin runsaasta alkoholin käytöstä), äidin raskausaikana sairastamat sairaudet voivat myös altistaa kehityshäiriöille, synnytyksessä tapahtuvat komplikaatiot jne.

Kognitiivisia kehitysmuutoksia ovat esimerkiksi ajattelun kehittyminen (Piaget'n ja Vygotskyn teoriat), kieli ja puhe, oppiminen, muistin kehittyminen, ongelmaratkaisutaitojen kehittyminen ja leikin eri muodot. Kognitiivisia kehitysmuutoksia tarkastellaan eri teorioiden valossa. Sosioemotionaalinen kehitys puolestaan kattaa tunne-elämän kehityksen, sosiaalisen kehityksen, psykoseksuaalisen kehityksen ja tietysti persoonallisuuden kehityksen. Sosioemotionaalisen kehityksen yhteyteen sopii esimerkiksi seuraavat käsitteet ja teoriat: kiintymyssuhde, sosialisaatio, minätunteen synty (Stern), psykososiaaliset kriisit (Erikson-Vaillant), identiteetti, aikuisuuden kehitystehtävät, aktiviteettiteoria jne. Näistä lisää erillisessä tekstissä (samoin kuin fyysis-motorisesta kehityksestä).

............................

Mitkä seikat sitten vaikuttavat kehitykseen? Myös nämä tekijät voidaan karkeasti jakaa kolmeen osaan: biologiset tekijät (perimä), sosiaaliset tekijät (ympäristö) ja yksilön omasta toiminnasta ja tulkinnasta riippuvat tekijät.

Biologisia tekijöitä: kypsyminen herkkyyskaudet kriittiset kaudet genotyyppi

Sosiaalisia tekijöitä: lähi- ja etäympäristö historiallisuus fenotyyppi ikäkauteen liittyvät normit

Yksilöön liittyviä tekijöitä: omat tulkinnat oma toiminta ja aktiivisuus minäkuva tavoitteet

............................

Kehityspsykologiassa käytetään samanlaisia tutkimusmenetelmiä kuin muillakin psykologian aloilla. Lisäksi kehitystä voidaan kuitenkin tutkia kahden erilaisen tutkimusmenetelmän avulla: pitkittäis- ja poikittaistutkimuksella.

Pitkittäistutkimus tarkoittaa saman koehenkilön tutkimista vähintään kahdesti eri aikakautena (esim. 3-vuotiaana ja 15-vuotiaana). Pitkittäistutkimuksen avulla saadaan tietoa yksilön kehitysmuutoksista. Tällaisen tutkimuksen toteuttaminen on kuitenkin hankalaa (yleensä mittauskertoja on useampi kuin kaksi) ja työlästä. Esimerkiksi lapsena äitinsä luvalla tutkimukseen osallistunutta henkilöä ei välttämättä enää tavoiteta aikuisiässä tai koehenkilön kiinnostus tutkimusta kohtaan on muuttunut.

Poikittaistutkimuksessa tutkitaan eri ikäisiä ihmisiä samalla kertaa. Poikittaistutkimuksessa tulee kuitenkin huomioida kohorttivaikutus eli eri kohorttien (tiettynä aikana syntyneiden) erilaiset kokemukset tai yhteiskunnalliset olot. Esimerkiksi se, että nuoret sukupolvet ovat taitavampia tietotekniikan käyttäjiä kuin vanhat, ei välttämättä kerro taitojen vähenemisestä vanhuudessa vaan siitä, että vanhemmilla sukupolvilla ei ole ollut samanlaisia edellytyksiä oppia vaikkapa älypuhelinten käyttöä.

Lisäksi kehityspsykologiassa käytetään paljon kaksos- ja adoptiotutkimuksia, joissa tutkitaan identtisiä ja epäidenttisiä kaksosia ja molemmista ryhmistä sekä yhdessä että erikseen kasvaneita. Näiden tutkimuksien avulla selvitetään perimän ja ympäristön osuutta kehityksen kulkuun.

...........................

Tässäpä peruisteita kerrakseen. Kehityspsykologia on sinänsä hyvin simppeli aihealue: kun siihen kuuluvat teoriat hallitsee hyvin näiden perusjuttujen lisäksi, on koko homma aikalailla hanskassa. Seuraavissa teksteissä käsittelen erikseen kehityspsykologian teorioita, joita ovat mm. Thomasin ja Chessin "temperamenttiteoria", John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria, Eriksonin-Vaillantin teoria psykososiaalisista kriiseistä, Daniel Sternin teoria minäkokemuksen synnystä, aikuisuuden kiintymystyylit (Kaisa Männikkö) sekä Piaget'n ja Vygotskyn teoriat ajattelun kehityksestä. Seitsemän teoriaa. Lisäksi esimerkiksi koulukypsyys ja leikki ovat tärkeitä kehityspsykologisia aihealueita, joten niitäkin on syytä kertailla.