PS6: Sosiaalipsykologian perusteita: Ihmisten väliset suhteet

Sosiaalipsykologia ei varsinaisesti kuulu ylioppilaskokeen osa-alueisiin (ykköskurssin loppupuolella olevaa lyhyttä pätkää lukuunottamatta). Kuitenkin monesta sosiaalipsykologisesta teoriasta ja tutkimuksesta voi olla merkittävääkin hyötyä vastauksissa, joten mielestäni vähintäänkin perusasioiden hallitseminen on suotavaa. Osoittaahan se myös laajempaa ymmärrystä psykologiasta, jos opiskelijaryhmää (ja siis lähinnä oppimista) koskevassa tehtävässä osaa luontevasti heittää mukaan myös esimerkiksi konformistisuuden käsitteen. Kaikkea sosiaalipsykologista nippelitietoa ei siis tarvitse osasta, mutta tärkeimmät teoriat kyllä. Ei muuta kuin niiden kimppuun.

Erotan itse sosiaalipsykologiasta neljä keskeistä kokonaisuutta: 1) ihmisten väliset suhteet, 2) ryhmä ja sen toiminta, 3) asenteet ja 4) attribuutiot. Lisäksi sosiaalinen havaitseminen on aika keskeinen osa sosiaalipsykologiaa, mutta siihen liittyy lähinnä vain joitakin käsitteitä (esim. stigma, haloefekti, edellisyysvaikutus jne.). Siksi en käsittele sitä erikseen. Ryhmää ja sen toimintaa käsitellään ykköskurssin loppupuolella eniten sosiaalipsykologian perusteista, joten ryhmäilmiöiden hallitsemisen voisin nimetä tärkeimmäksi osata. Edellä mainitut neljä kokonaisuutta jakautuvat edelleen omiin alaotsikoihinsa, joten käsittelen jokaisen kokonaisuuden omassa postauksessaan.

Ihmisten väliset suhteet

Kolmen A:n sääntö: attraktio, altruismi, aggressio. Ihmisten välisiä suhteita voi tarkastella näiden kolmen näkökulman kautta. Ei mikään kovin keskeinen aihe, joten asian käsittelyksi riitänee aiemmin tekemäni käsitekartta.

Liittymistä voisi kuitenkin tarkastella hieman lähemmin. Liittymisen tarve nähdään sekä synnynnäisenä että opittuna ominaisuutena. Synnynnäisyyttä puoltavat etologien tutkimukset (emon ja poikasen suhteet), tunnetuimpana lienee Harry Harlow'n apinakokeet. Näissä kokeissa havaittiin, että mikäli emon ja poikasen suhteen muodostumista häiritään (emonriisto), poikasen sosiaalinen kehitys häiriintyy pysyvästi. Ns. susilapset ovat tästä toinen oiva esimerkki: ilman muita ihmisiä kasvaneet lapset kärsivät pahoista kehitysvaurioista (kommunikaatio-ongelmat, aggressiivisuus, eläimellisyys jne.).

Lisäksi John Bolwbyn kiintymyssuhdeteorian mukaan ihmislapsella on samalla tavalla synnynnäiset valmiudet liittyä ympärillä oleviin ihmisiin.

Toisaalta liittymisen oppittua puolta korostavat behavioristiset näkemykset, mallioppiminen, liittymistä vahvistavat kokemukset sekä lapsen omat tulkinnat kokemuksistaan. Oppimisteoreettiset näkemykset siis korostavat ympäristön merkitystä sosiaalisuuden kehityksessä.

Leon Festingerin sosiaalisen vertailun teorian mukaan 1) ihminen haluaa rakentaa yhteistä sosiaalista todellisuutta muiden kanssa. Tämä yhteinen näkemys syntyy vertailemalla omia näkemyksiä muiden samalla tavalla ajattelevien kanssa. 2) Hakeudumme siis yleensä samanlaisten seuraan.

George Homansin sosiaalisen vaihdon teorian mukaan liittyminen tapahtuu sitä voimakkaammin, mitä enemmän tekemämme uhraukset (antaminen) ja saamamme hyöty ovat tasapainossa. Esim. lapsella: "Tarjoan sinulle hienoja leluja, ja saan vastineeksi jäsenyyden ryhmässä." (Huom. ei tietoista, hyödykkeitä voivat olla esim. raha, status, tieto, valta...)