PS6: Sosiaalipsykologian perusteita: Asenteet ja attribuutiot

! Asenteilla tarkoitetaan melko pysyviä tapoja suhtautua johonkin asiaan joko myönteisesti tai kielteisesti. Asennetta voiskin nimittää "arvolatautuneeksi skeemaksi", siis sisäiseksi malliksi, joka on saanut jonkin arvon.

Asenteen koostuminen

Asenne koostuu 1) tiedosta (kognitiivinen komponentti), 2) tunteesta (affektiivinen komponentti) ja 3) toiminnasta. Tieto kohteesta voi olla vähäistä tai vääristynyttä, joka tarpeettomasti johtaa negatiivisiin asenteisiin. Tunteella tarkoitetaan sitä, millaisia tuntemuksia kohde herättää. Tunteet saattavat olla usein negatiivisia, mutta moni asia herättää myös positiivisia tuntemuksia. Tunteiden ja tiedon pohjalta ollaan valmiita johonkin toimintaan, esimerkisi yksilö voi miettiä antaako hän rahaa kerjäläiselle.

Vaikka ihmisellä olisi vahvojakin asenteita, ei toiminta aina välttämättä ole niiden mukaista. Jos asenteen ilmaiseminen tuottaa haittaa, se yleensä jätetään ilmaisematta. Usein kyselyissä ihmiset ovat ilmaisseet tietyn asenteen mutta todellisuudessa asenne on kuitenkin jätetty ilmaisematta.

Asennemuutosteoriat

Fritz Heider: balanssiteoria: "Meidän" asenteet pyritään pitämään samanlaisina, "muiden" asenteet voivat erota omistamme. Hyvä tasapaino vallitsee ensimmäisessä tilanteessa. Jos "meidän" asenteet ovat ristiriidassa, tasapaino järkkyy ja pyrimme ratkaisemaan tilanteen esimerkiksi attribuoimalla ("Tämä oli vain erehdys.").

! Leon Festinger: kognitiivisen dissonanssin teoria: Ihminen pyrkii välttämään ristiriitaisuuksia. Jos uusi tieto on ristiriidassa entisen kanssa, syntyy dissonanssi (riitasointu) ja se on poistettava. Tämä onnistuu esimerkiksi muuttamalla vähintään yhtä kognitioista (ajatuksista, mielipiteistä, tiedoista) tai arvioimalla uudestaan niiden suhteita. Tupakanpoltto toimii hyvänä esimerkkinä: tupakoitsija tietää, että tupakointi on terveydelle haitallista, mutta tupakoi silti. Syntyy dissonanssi, joka ratkeaa joko lopettamalla tupakointi tai arvioimalla tupakoinnin hyvät puolet (esimerkiksi sosiaalinen tapa) tärkeämmiksi kuin haittavaikutukset terveydelle.

......................

! Attribuointi eli toiminnan syiden selittäminen on osa ihmisten jokapäiväistä elämää. Attribuoimme koko ajan ja kaikkea. Attribuointi voi olla sisäistä (henkilöattribuutio) tai ulkoista (tilanneattribuutio).

Otetaan esimerkkitapaukseksi vaikkapa Jussi. Kun Jussia ei näy sukujuhlissa vaikka hän on saanut kutsun, muut vieraat alkavat attribuoimaan eli selittämään syitä sille, miksi Jussia ei näy. Ulkoinen attribuutio tilanteesta voisi olla seuraava: "Jussin auto on varmasti hajonnut, eikä hän päässyt ajoissa paikalle." Sisäisen attribuution avulla tilannetta voisi selittää näin: "Jussi ei kyllä ikinä ole tykännyt tilanteista joissa on paljon ihmisiä. Ehkä hän ei siksi tullut paikalle." Olennaista on myös se, pidämmekö attribuutioita pysyvinä vai vaihtuvina: "Jussi on aina myöhässä, ei vielä kannata huolestua."

Attribuoinnin perusvirheet

1. Oman edun vääristymä: Omaa onnistumista selitetään usein sisäisillä tekijöillä ("Olen hyvä matikassa.") ja epäonnistumista ulkoisilla tekijöillä ("Koe oli omituinen."). On kuitenkin todettu, että vähäisemmän koulutustason omaavat ihmiset selittävät usein onnistumisiaan ulkoisilla syillä ja epäonnistumisia sisäisillä syillä.

2. Perusattribuointivirhe: Toisten ihmisten epäonnistumista selitetään usein sisäisillä attribuutioilla. Länsimaiset ihmiset suosivat sisäistä attribuutiota jopa silloin, kun syyn voisi löytää tilannetekijöistä (Millerin tutkimukset).