1. artikkeli

Teksti pohjautuu Inkisen ym. Aikaansaamattomuuden psykologiaa -artikkeliin (2012).

Määrittelyä

Aikaansaamattomuudella (procrastination) tarkoitetaan itselle haitallista viivyttelyä. Haitallisuus voi ilmetä esimerkiksi ahdistuneisuudella tai alemmuuden tunteella tekemättömistä töistä ja tavoitteiden saavuttamatta jäämisestä. Steel korostaa määritelmässään nimenomaan tehtävien tai päätöksenteon lykkäämistä, Ferrari ym. puolestaan korostavat, että viivyttelyn tulee olla viivyttelijälle itselleen haitallista ja vastoin tämän omia tavoitteita. Schouwenburg on jakanut aikaansaamattomuuden kahteen osaan: se voi olla tilanteesta toiseen vaihtelevaa (state procrastination) tai krooninen, lähes pinttynyt toimintatapa tai persoonallisuuden piirre (trait procrastination). Myös muita määritelmiä esimerkiksi aikaansaamattomuuden osa-alueista (Knaus) tai positiivisista vaikutuksista (Chu ym.) on esitelty, mutta ne tulevat kyseeseen lähinnä pohtiessa esimerkiksi aikaansaamattomuuteen vaikuttamista. 

On kuitenkin syytä huomata, että joskus viivyttely voi olla tarkoituksenmukaista, harkittua ajankäyttöä ja johtaa haluttuihin tuloksiin. Viivyttelystä tulee ongelmallista silloin, kun yksilö ei enää hallitse sitä.

Mittaaminen

Itsearviointimenetelmiä on kehitelty 1980-luvulta lähtien, ja itsearviointilomakkeet ovatkin yleinen tapa tutkia ja mitata aikaansaamattomuutta. Steelin mittari sisältää yhdeksän kysymystä, ja se ottaa huomioon sekä lykkäämisen että siitä koituvan haitan yksilölle. Tuckmanin mittarin avulla voidaan puolestaan mitata opiskeluympäristöön sopivaa aikaansaamattomuutta: mittarissa on 16 väittämää. Niin ikään PASS-mittari mittaa opiskeluympäristöön sopivaa aikaansaamattomuutta, mutta se koostuu 5-portaisista asteikoista, joiden avulla voidaan arvioida aikaansaamattomuuden esiintymistä eri tehtävissä sekä sen haitallisuutta opiskelijalle.

Edellä mainittujen mittarien käyttöön liittyy operationalisoinnin ongelma. Tämä toki takaa mittausten toistettavuuden, mutta esimerkiksi aikaansaamattomuuden haitallisuutta korostavaa määrittelyä noudattavat mittarit jättävät huomioimatta edellä mainitun tarkoituksenmukaisen viivyttelyn ja sen, missä tilanteissa aikaansaamattomuutta esiintyy. Tällaisia ominaisuuksia voidaan mitata esimerkiksi päiväkirjamenetelmän, haastatteluiden tai kokeellisten tutkimusasetelmien avulla.

Yleisyys

Aikaansaamattomuus on erityisen yleistä etenkin korkeakouluopiskelijoilla. Onkin todettu, että 20-25-vuotiaiden joukossa aikaansaamattomuus vaikuttaisi olevan yleisintä (Ferrari ym.). 80-95% korkeakouluopiskelijoista kokee olevansa joskus tai joissakin tehtävissä aikaansaamattomia. 75% kokee itsensä aikaansaamattomiksi ja 50% kokee aikaansaamattomuutensa ongelmalliseksi. Muussa aikuisväestössä kroonisen ja ongelmallisen aikaansaamattomuuden esiintyvyys on 10-20%. Tämä tukee myös sitä oletusta, että toimintaympäristöllä on vaikutusta aikaansaamattomuuteen.

Selittäminen

Aikaansaamattomuutta on selitetty useilla eri tekijöillä, mutta kaikkein kattavin on Steelin TMT-malli eli ajan huomioiva motivaation odotusarvomalli. Sen lähtökohtana on ajatus, että ihminen elää jatkuvasti keskenään kilpailevien ärsykkeiden ympäröimänä ja valikoi niistä kulloinkin houkuttelevimman. TMT-mallin mukaan houkuttelevuuteen myönteisesti (eli aikaansaamattomuutta vähentäen) vaikuttavat tehtävästä saatava palkkio sekä tehtävän ja palkkion saavuttamisen odotettu todennäköisyys. Houkuttelevuutta puolestaan vähentää eli aikaansaamattomuutta lisäävät tehtävän ja palkkion välinen aikaviive sekä viivyttelyyn altistavat piirteet.

TMT-mallin mukaan palkkio tehdystä työstä voi liittyä sen aiheuttamaan tunnekokemukseen. Palkkioon liittyviä muuttujia, jotka korreloivat negatiivisesti aikaansaamattomuuden kanssa ovat positiiviset tunnekokemukset, sisäinen ja ulkoinen motivaatio, halu menestyä sekä tehtävästä saadut palkkiot. Positiivisesti aikaansaamattomuuden kanssa puolestaan korreloi tehtävän epämiellyttävyys, vaikeus tai tylsyys, elämyshakuisuus ja taipumus tylsistymiseen.

Tavoitteen ja palkkion saavuttamiseen liittyvä odotettu todennäköisyys riippuu pitkälti ihmisen pystyvyysuskoista. Korkean pystyvyysuskon omaava ihminen tuskin on aikaansaamaton. Puolestaan epäonnistumisen pelko, heikko itsetunto, vaativuus itseä kohtaan, opittu avoimuus, itseä vahingoittavat strategiat sekä masennus ja väsymys ovat yhteydessä aikaansaamattomuuteen. Opittu avoimuus ja itseä vahingoittavat strategiat liittyvät keskeisesti yhteen: ihminen ajattelee onnistumisten johtuvan ympäristöstä ja epäonnistumisten johtuvan hänestä itsestään.

Piirteitä, jotka korreloivat aikaansaamattomuuden kanssa negatiivisesti ovat tunnollisuus, itsekontrolli,  ikä ja ekstraversio jossain määrin. Tunnollisuuden vähyys näkyy epäjärjestelmällisyytenä, itsekurin vähäisyytenä, velvollisuuden tuntona ja vähäisenä kunnianhimona. Tunnollisuus on eniten aikaansaamattomuuden kanssa korreloiva muuttuja. Neuroottisuus, impulsiivisuus ja häiriöherkkyys korreloivat aikaansaamattomuuden kanssa positiivisesti.

TMT-mallin aikaviiveeseen vaikuttavat muuttujat, jotka korreloivat positiivisesti aikaansaamattomuuden kanssa, ovat lykkäämiskäyttäytyminen sekä aikomusten ja tekojen välinen ero. Organisointi puolestaan korreloi aikaansaamattomuuden kanssa negatiivisesti.

Eniten negatiivisesti korreloivat muuttujat   Tunnollisuus r= -0.63 Itsekontrolli r= -0.59 Pystyvyysusko r= -0.39 Halu menestyä r= -0-36

Eniten positiivisesti korreloivat muuttujat     Lykkäämiskäyttäytyminen r= 0.51     Itseä vahingoittavat strategiat r= 0.46     Häiriöherkkyys r= 0.45     Impulsiivisuus r= 0.41

Eniten aikaansaamattomuuden kanssa korreloivat muuttujat järjestyksessä:

Tunnollisuus r= -0.63

Itsekontrolli r= -0.59

Lykkäämiskäyttäytyminen r= 0.51

Itseä vahingoittavat strategiat r= 0.46

Häiriöherkkyys r= 0.45

Muuttujien keskinäisestä riippuvuudesta ja vaikutuksista toisiinsa on tehty tutkimus, jossa aikaansaamattomat jaotellaan huolettomiin ja ahdistuneisiin (Schouwenburg). Huolettomilla on vähäinen tunnollisuus ja vähäinen neuroottisuus, eivätkä heitä haittaa oma aikaansaamattomuus. He eivät hae oma-aloitteisesti apua. Ahdistuneilla on niin ikään vähäinen tunnollisuus mutta neuroottisuutta esiintyy jonkin verran. Sen myötä ahdistuneet aikaansaamattomat tuntevat jatkuvaa huolta ja ahdistusta tekemättömistä töistä. Ahdistuneet hakevat useimmin apua ongelmaansa.

Steel ja Gröpel havaitsivat tutkimuksessaan tehtävien pilkkomisen, aikatauluttamisen, kiinnostuksen etsimisen tehtävistä sekä väsymyksen olevan yhteydessä toisiinsa. Etsimällä kiinnostusta tehtävistä ihminen usein virkistyy (eli kokee vähemmän väsymystä), jolloin aikaansaamattomuuskin vähenee.

Vaikuttaminen

Schouwenburgin mukaan käytettävät interventiomenetelmät riippuvat käytetyistä viitekehyksistä. Behavioraalisesta viitekehyksestä tarkasteltuna interventiokeinoina toimivat toiminnan mallintaminen ja ohjaaminen, kognitiivisesta viitekehyksestä tarkasteltuna puolestaan epähedelmällisiin ja epärealistisiin uskomuksiin keskittyminen voi tuottaa tulosta. Aikaansaamattomuuden voidaan nähdä myös olevan eräänlainen riippuvuus, jolloin tulisi keskittyä motivointiin, toimintaympäristöön sekä sosiaaliseen tukeen. Jos aikaansaamattomuutta tarkastellaan psykiatrisen diagnosoinnin kautta, myös lääkkeillä voidaan katsoa olevan sija interventiossa.

TMT-malli antaa niin ikään yhden tavan tarkastella aikaansaamattomuuteen vaikuttamista. Sen mukaan tulisikin keskittyä nimenomaan pystyvyysuskomuksiin, tehtävän miellyttävyyteen, tehtävästä saataviin palkkioihin, aikarajojen asettamiseen sekä piirteisiin, jotka edesauttavat aikaansaamattomuutta.

Schouwenburg näkee lisäksi välitavoitteiden olevan keskeisellä sijalla aikaansaamattomuuteen vaikuttamisessa. Lyhyen aikavälin tavoitteiden saavuttaminen on helpompaa ja enemmän motivoivaa. Työskentely-ympäristöstä tulisi rakentaa mahdollisimman häiriötön, ja rutiinien muodostamisella sekä ulkoisen palautteen tarjoamisella on keskeinen sija aikaansaamattomuuden hoidossa: aikaansaamattomuuteen vaikuttaviin persoonallisuudenpiirteisiin kun on vaikeaa suoranaisesti vaikuttaa.

Kokonaisuudessaan aikaansaamattomuuden vähentämiseksi tulisi keskittyä tekemään työsuunnitelmia ja -aikatauluja, huomioimaan työympäristön vaikutus ja rakentamaan motivaatiota monipuolisilla menetelmillä. Osa-tavoitteiden asettaminen ja niiden aikatauluttaminen on tärkeää. Lisäksi tehtävät kannattaa liittää osaksi jotakin itselle sisäisesti merkityksellistä asiaa, jolloin tehtävää kohtaan kumpuaa vahva sisäinen motivaatio. Lisäksi ryhmän tarjoamalla tuella ja ulkoisella palautteella on keskeinen rooli toiminnanohjauksen tukemisessa, ja näillä toimilla voidaan vaikuttaa aikaansaamattomuuteen riippumatta sen syistä.

Lisäksi

Aikaansaamattomuudella on myös yhteiskunnallisia vaikutuksia, mutta artikkelissa lähtökohdaksi on valittu yksilöpsykologinen näkökulma. Jatkotutkimuksen aiheita voisi löytyä esimerkiksi mittarien kokeellisesta tutkimisesta sekä aikaansaamattomuuden ja toiminnanohjauksen välisistä yhteyksistä. Tutkimustulokset eivät sellaisenaan ole yleistettävissä suomalaiseen kulttuuriin, vaikka joitakin oletuksia myös suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden aikaansaamattomuudesta voidaan tehdä.

Aikaansaamattomat nuoret voidaan edellisten jaotteluiden lisäksi jakaa Inkisen, Mikkosen ym. mukaan viiteen ryhmään:

1. Vähäisen tunnollisuuden omaavat nuoret

2. Häiriöherkät ja impulsiiviset nuoret

3. Perfektionistiset ja jäykkiä ehtoja työnteolle asettavat nuoret

4. Sisäisen motivaation kadottaneet nuoret

5. Masentuneet ja uupuneet nuoret