3. artikkeli

Teksti pohjautuu Kähösen ym. Psykologinen hyvinvointi työuupuneiden ryhmäpsykoterapeuttisissa interventioissa -artikkeliin (2016).

Prosenttilukuja mielenterveysongelmista

• 25% eurooppalaisista kokee mt-ongelmia elinaikanaan.
• 10% pitkäaikaissairauksista kytkeytynyt mt-ongelmiin.
• Mt-ongelmat ovat neljänneksi yleisin alentuneen työkyvyn syy.
• Masennus lisääntynyt etenkin naisilla: vuonna 2000 luku oli 9,5% ja vuonna 2011 12,4%.
• Masennuksessa havaittu Euroopan laajuinen trendi lisääntyneisiin poissaoloihin ja ennenaikaiseen eläköitymiseen.
• Vuoteen 2020 mennessä masennuksesta tulee toiseksi yleisin työkyvyttömyyden syy (WHO).

Positiivinen terveys

Positiivisella terveydellä tarkoitetaan traumaattisista kokemuksista selviämisen myötä syntyvää syvempää ymmärrystä elämästä, lähentyneitä ihmissuhteita ja itsearvostuksen kasvua. Lisäksi yksilö voi kokea hallitsevansa tulevia elämän haasteita paremmin. Elämän vaikeuksia ja stressiä ei siis positiivisesta terveydestä puhuttaessa sivuuteta, mutta pääpaino on kuitenkin positiivisten seurausten tarkastelussa.

Antonovsky kehitti salutogeneesin, jonka lähtökohtana on se, että stressi ja vaikeudet kuuluvat erottamattomasti ihmiselämään. Salutogeneettinen malli keskittyy voimavaroihin ja sellaisiin strategioihin, joiden avulla järjestyksen ylläpitäminen on mahdollista ja joiden avulla pystytään selviytymään tulevista haasteista ja sairastuttavista tekijöistä. Salutogeneesi tähtää terveyden juurien etsimiseen patogeneettisen mallin, eli sairauden juuria etsivän mallin sijaan.

Ryff ja Singer näkevät terveyden filosofisena kysymyksenä, joka edellyttää elämän tarkoituksen pohtimista. Positiivinen hyvinvointi on mielen ja ruumiin monimuotoista vuorovaikutusta, ja inhimillisessä hyvinvoinnissa on kyse elämään sitoutuneisuudesta, joka sisältää useita sosiaalisia, emotionaalisia, älyllisiä ja fyysisiä mahdollisuuksia. Positiivinen terveys on dynaaminen prosessi, ei niinkään mikään lopputulema tai saavutettava päämäärä.

Ryff on kehittänyt psykologisen hyvinvoinnin mallin, joka sisältää kuusi optimaalisen hyvinvoinnin ulottuvuutta. Autonomia käsittää ihmisen kyvyn luoda vahvan yksilöllisyyden tunteen. Ympäristön hallinta on kykyä luoda omia tarpeita vastaava ympäristö. Henkilökohtainen kasvu käsittää jatkuvan elämänmittaisen oppimisen. Elämän tarkoitus tarkoittaa suunnan tunnun löytämistä, joka auttaa kohtaamaan haasteita. Positiiviset suhteet toisiin käsittää kyvyn luoda ja ylläpitää lämpimiä suhteita toisiin. Itsensä hyväksyminen on positiivista itsearvostusta ymmärtäen samalla omat persoonallisuuden rajoitukset.

Ryhmäpsykoterapia

Ryhmäpsykoterapia on hyvin yhtenevä psykologisen hyvinvointimallin kanssa. Terapiassa voi oppia hallittua, ennakoivaa ja mielekästä vuorovaikutusta, ja sieltä saa valmiuksia kohdata uhkaava uupuminen ja vastaantulevat haasteet. On osoitettu, että ryhmäterapia auttaa masennuksesta kärsiviä enemmän kuin pelkkä tavanomainen hoito, ja että työuupuneiden kuntoutuksessa melko lyhytkestoinen salutogeneettinen ryhmähoito on vaikuttavaa.

Menetelmät ja hypoteesit tutkimuksessa

H0: Ryhmillä ei ole tilastollisesti merkitsevää eroa muutoksessa millään aikavälillä yhdessäkään mittarissa.

H1: Ryhmäterapiat tuottavat merkitseviä muutoksia psykologiseen hyvinvointiin. Aiemmissa tutkimuksissa ryhmähoidolla on saatu merkittäviä hyötyjä pahoinvoinnin vähenemisenä ja koherenssintunteen lisääntymisenä.

H2: Toiminnallisessa ryhmässä (psykodraama) muutokset psykologisessa hyvinvoinnissa tapahtuvat nopeammin kuin analyyttisessä ryhmässä. Oletus perustuu osallistujien aktiivisempaan ohjaamiseen.

H3: Ryhmäanalyyttinen menetelmä tuottaa hitaampia, mutta kestävämpiä tuloksia. Psykoanalyyttisessä menetelmässä vastuu on enemmän osallistujalla itsellään.

Tutkittavat olivat 33-59-vuotiaita (ka 48) miehiä (27%) ja naisia (73%) julkisen sektorin eri aloilta (n=90) pk-seudulta. Analyyttisessä ryhmässä aloitti 32, psykodraamaryhmässä 30 ja kontrolliryhmässä 28 osallistujaa. Kontrolliryhmän osallistujat olivat aktiivisessa työterveyshuollon hoidossa.

Käytännön työkaluna käytettiin itsemääräämisteoriaa, jonka mukaan kompetenssi, sosiaaliset suhteet ja autonomia ovat edellytyksiä optimaaliselle kasvulle, hyvälle sosiaaliselle kehitykselle sekä persoonalliselle hyvinvoinnille. Työuupumusta mitattiin BBI-mittarilla, joka pohjautuu työuupumuksen kolmiulotteiseen malliin. Sen mukaan työuupumus muodostuu uupumustasoisesta väsymyksestä, lisääntyneestä kyynisyydestä ja ammatillisen tehottomuuden lisääntymisestä. Psykologista hyvinvointia mitattiin Ryffin 84-osaisella mittarilla, joka sisälsi sarjan väittämiä psykologisen hyvinvointimallin kuudesta ulottuvuudesta ja joita arvioitiin asteikolla 1-6. Puolet mittarin väittämistä on käännettyjä, joten ennen kategorittain yhteenlaskemista puolet kysymyksistä tulee kääntää toisin päin.

Tulokset

Hoidon vaikutusta tutkittiin käyttämällä hierarkkista lineaarista mallia (HLM). Kontrolliryhmästä tehtiin vertailuryhmä ja psykodraama- ja analyyttisestä ryhmästä dummy-muuttujat. Ajan ja ryhmän interaktio testattiin Waldin testillä, ja merkitsevien interaktioiden ryhmäeroja testattiin vielä jokaisella mittausvälillä erikseen (ryhmän sisäinen ja korjattu ryhmien välinen efektikoko).

Kontrolliryhmä oli tilastollisesti erittäin merkitsevästi (p<.001) paremmin voivaa kuin interventioryhmät lukuunottamatta ympäristön hallinnan osa-aluetta, ja kontrolliryhmällä oli kaikista osa-alueista korkeimmat lähtöpisteet. Analyyttinen ja psykodraamaryhmä erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi ainoastaan ympäristön hallinnan (p = .016) sekä elämän tarkoituksen (p = .038) osa-alueilla, jolloin analyyttisellä ryhmällä oli matalimmat lähtöpisteet.

Waldin testi tuki nollahypoteesia. Yksikään Kähösen artikkelin tulos ei ollut merkitsevä 95% luottamustasolla, eikä yksikään korjattu efektikoko saavuttanut keskisuuren efektikoon (0.5) rajaa. Estimaattien parametrien mukaan kuitenkin merkittäviä tilastollisia eroja löytyi autonomian, elämän tarkoituksen ja itsensä hyväksymisen osa-alueista.

Autonomiamittarissa tulokset tukivat kaikkia kolmea vaihtoehtoista hypoteesia. Toiminnallisen ryhmän muutos oli nopeampaa sekä kontrolli- (p = .018) että analyyttisen ryhmän (p = .006) muutokseen verrattuna välillä keski-loppu. Tämä tuki H1- ja H2-hypoteeseja. Lisäksi välillä loppu-seuranta toiminnallisen ryhmän muutos oli negatiivista ja analyyttisen ryhmän muutos positiivista (p = .05), mikä tukee H3-hypoteesia. Mitatuista osa-alueista ylipäätään suurin kehitys tapahtui autonomiamittarissa keskiarvojen noustessa noin 30:stä noin 50-60:een.

Elämän tarkoitus -mittarissa toiminnallisen ryhmän muutos oli negatiivista ja analyyttisen ryhmän muutos positiivista välillä loppu-seuranta, mikä tukee H3-hypoteesia (p = .027).

Itsensä hyväksyminen -mittarissa toiminnallisen ryhmän muutos oli positiivista ja kontrolliryhmän muutos negatiivista välillä alku-keski, mikä tukee H1-hypoteesia (p = .031).

Lopuksi

On syytä huomioida, että kehitys oli myönteistä kaikissa ryhmäinterventioissa kaikilla osa-alueilla, mutta myös kontrolliryhmän tuloksien parantuessa merkittävästi ei tilastollisia merkitseviä eroja syntynyt muilla osa-alueilla. Toiminnallinen ryhmä kehittyi negatiivisesti seuranta-aikana kaikilla mitatuilla osa-alueilla. Yllättäen kontrolliryhmä kehittyi negatiivisesti itsensä hyväksymisen osa-alueella. Kontrolliryhmä oli lähtokohtaisesti paremmin voivaa (lukuunottamatta ympäristön hallinta -mittaria), mutta interventioryhmien saavuttaessa vähintäänkin saman muutosnopeuden, voidaan ryhmäkuntoutuksella sanoa olevan merkittävää hyötyä.

Kehitys autonomian osa-alueella tarkoittaa parempaa itsemääräämiskykyä ja itsenäisyyttä, kykyä vastustaa sosiaalista painetta ajatella ja toimia määrätyllä tavalla, kykyä ohjata toimintaa sisältäpäin sekä kykyä arvioida itseä omien strategioiden mukaisesti. Kehitys itsensä hyväksymisen osa-alueella tarkoittaa puolestaan armollisempaa suhtautumista omiin piirteisiin, ominaisuuksiin ja rajoituksiin. Nykyisessä työssä tällaisilla piirteillä on keskeinen sija. Työ onkin yksi merkittävimmistä mielekkään elämän lähteistä, sillä se ehkäisee ikävystymistä, antaa onnistumisen kokemuksia sekä toimii merkityksellisenä tekijänä elämän tarkoituksen jatkuvuuden kannalta.

Voimavarojen kehittämiseen ja joustavampien sopeutumismallien löytämiseen keskittyvä hoitomalli on tehokas jo siksikin, että kuntoutus voidaan toteuttaa lähellä työpaikkaa ja kustannustehokkaasti saman asiantuntijaresurssin piirissä. Kähönen mainitsee artikkelissaan, että kuntoutusta tulisi siirtää tulevaisuudessa enemmän positiivisen hyvinvoinnin piiriin ja asiakkaan omia voimavaroja tukevaksi. Hyvinvointimuutosten arviointia tulisi jatkossa kuitenkin täydentää myös esimerkiksi käyttäytymistä arvioivilla mittareilla, sillä tässäkin tutkimuksessa puutteena voidaan nähdä käytettyjen itsearviointimenetelmien tyypilliset puutteet.